Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lattiavalu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lattiavalu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Talon lattiavalut done

Viimepäivinä on taas rakentaminen maistunut vähän puulta ajoittain. Onneksi vain ajoittain. Hyvin raksalla kuitenkin edistytään tällä hetkellä, kiitos ulkopuolisen avun. Trendinä on kuitenkin ollut lähiviikkoina, että joka kerta kun olen raksalle mennyt on noussut esiin joku ongelma tai sanotaan haaste niin kuulostaa positiivisemmalta. Tervetuloa omatoimirakentajan maailmaan, kannattaa totutella useampiin vastoinkäymisiin, yllätyksiin, viivästyksiin ja haasteisiin matkan varrella. Suurin osa "haasteista" on selätettävissä ja ei aiheuta viivästyksien ja lisätyön lisäksi sen suurempaa haittaa. Tänään kuitenkin paljastui hieman isompi "pommi" ja tällä kertaa aivan täysin oman virheemme vuoksi. Selvitetään mitä asialle voi tehdä, mutta näyttää siltä, että joudumme piikkaamaan lattiaa auki. Että sillälailla.

Nyt on siis talon viimeinenkin lattiavalu tehty ja voi lyödä ruksin seinään talon lattiavalujen osalta. Talon sisään ei betonia enää tule, mutta ainakin autotalli, tukimuuri ja sisäänkäynnin portaikko tarvitsee vielä betonia. Voisikin käydä betonilaskut läpi (kun vaan joskus kerkeisi) ja laskea kuinka paljon meillä betonia on kulunut lattiavaluissa. Harrin hyvin villi veikkaus oli noin 80m3. No rahaa on ainakin betoniin palanut paljon.

Yläkerran lattiavalu oli viime torstaina. Meillä oli viikonloppuna lattiavalun jälkeen melko trooppinen ilma raksalla touhuta, kosteusprosentti oli 60%. Yläkerran lattiavalu tehtiin kuitubetonista. Itsehän en ainakaan ollut kuullut kuitubetonista ennen tätä projektia, mutta minulle opetettiin rakkaan mieheni toimesta että kuitubetoni on betonilaji, johon on tehtaalla sekoitettu teräskuituja tai muovikuituja. Betoniin sekoitetut kuidut parantavat betonin vetolujuutta, dynaamisten kuormien kestävyyttä sekä sitkeää murtokestävyyttä. Meillä päädyttiin kuitubetoniin, sillä se oli edullisempi vaihtoehto kuin kipsivalu. Yläkerrassa ei tullut kysymykseen alakerrasta sekä kellarista löytyvä teräsbetonilaatta, sillä valu yläkerrassa oli vain 4,5 cm paksu. Yläkerran lattia lepää puurunkojen päällä eikä olisi laskennallisesti rakennusmääräysten mukaan kestänyt painavampaa massaa eli suomeksi sanottuna paksumpi betonilaatta olisi ylittänyt välipohjan rakenteelle sallitun massan. 

Alunperin talotehtaan piirrustuksissa meillä oli yläkertaan ajateltu kipsilevylattia, mutta ajan säästämiseksi päädyimme kuitenkin yläkerran osalta lattiavaluun. Kipsilevylattia olisi ollut halvempi vaihtoehto, mutta itse toteutus taas selvästi suuritöisempi. 

Kuidut erottautuu hyvin kuitubetonivalussa

Levitimme valun päälle muutamiksi päiviksi pressut, ettei betoni kuivu liian nopeasti.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Kaikki lattialämmöt paikallaan

Aamulla pihaan kurvasi TomAllen Seneran auto (ja ei en ole yleensä aamuisin tontilla vaan töissä, mutta tänä aamuna olin käymässä) ja meidän viimeiset lattialämmitysputket tultiin asentamaan. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt on talossa kaikki lattialämmitysputket ja jakotukit paikallaan. Autotallissa ei toki vielä ole kun autotalli on niin kaukainen haave vasta, tai pitäisikö sanoa, että autotallin paikalla on vasta valtava kivikasa,  mutta kyllä meille lattialämmitys tulee autotalliinkin, joku kaunis päivä.

Yläkertaan tulee kuitubetoni-valu ja sen vuoksi yläkertaa ei tarvinnut verkottaa (luojan kiitos) vaan lattialämmitysputket on hakasilla naulattu osb-levyyn kiinni. Yläkerran jakotukki löytyy meidän makuuhuoneen vaatekaapin sisältä tulevaisuudessa, joten se vie yhden kokonaisen 60 cm leveän kaapin meiltä. Muuten lattialämmitystä tullaan ohjaamaan kotiautomaation kautta. 

Meidän ikkunat muuten näyttää kuvissa hyvin epämääräisiltä, joka johtuu siitä, että ne on suojattu kuvien ottohetkellä jo ohuella muovilla huomista lattiavalua varten.

Alakerran ja kellarin lattiavalusta on jo lähes kymmenen viikkoa, joten kytkemme varmaan ensi viikolla lattialämmityksen päälle niihin kahteen kerrokseen. Ja sehän tarkoittaa myös sitä, että voi aloittaa vedeneristystyöt, jippii! Yläkerran lattiavalu on huomenna ja sitten siitä noin viiden viikon päästä (5 cm lattiavalu) on mahdollista kytkeä lattialämmitys päälle myös yläkertaan. 

Lämmityksestä puhuttaessa onneksemme ostimme talven yli lämmittämään ilmalämpöpumput  alakertaan ja kellariin emmekä käyttäneet rakennuspuhaltimia. Juuri luin kanssarakentajan sähkölaskun hirmupakkasten ansiosta olleen tammi-helmikuussa 1200 euroa. Kovien pakkasten aikaan sydämeni olisi varmaan itkenyt verta, kun olisi miettinyt jokaisena pakkasaamuna kuinka paljon rahaa ilmaan palaa päivittäin. Juuri tarkastimme oman sähkölaskumme tammi-helmikuulta ja se on noin 50 euroa. Näin meidän ilmalämpöpumput on siis jo maksaneet itsensä takaisin. 

Huomenna yläkerran lattiavalu heti aamuseiskalta.





lauantai 20. tammikuuta 2018

Lattiat hiottu

Lattiavalujen jälkeen raksalla olikin vähän hiljaisempaa. Harri ehti käymään töissä muutamana päivänä ja mikä oli TODELLA outoa oli parina päivänä aikaisemmin kotona kuin minä. Olihan se  lattiavaluun valmistautuminen aikamoinen rypistys, joten pieni hengähdystauko lattiavalun jälkeen oli varmasti tarpeen, että kroppa jaksaa. Tässä olisi vielä rakennuskuukausia jäljellä. Harrilla myös joulukuussa alkoi voimakkaasta rasituksesta tenniskyynärpää vihoittelemaan oikein kunnolla. Tuo on se pahin skenaario että meidän ainut tekijä ei ole kunnossa. Nyt se tenniskyynärpää näyttää hieman rauhoittuneen (ainakin hetkeksi). 


Betonilattia tulee hioa pari kolme viikkoa valun jälkeen. Betonin pintaan muodostuu liimakalvo kuivumisen yhteydessä. Sen poistaminen nopeuttaa kosteuden haihtumista sekä on välttämätöntä laatoitettaville pinnoille. Hiontaa varten Harri kävi vuokraamassa Skanskan konevuokraamosta lattiahiomakoneen ja imurin. Päädyttiin timanttihiomakoneeseen, sillä se on huomattavasti nopeampi kuin tavallinen lattiahiomakone. Sen lisäksi vuokrasimme tavallisen lattiahiomakoneen, jolla karhennettiin laatoitettavat (eli tartuntaa vaativat) pinnat. Timanttihiomakone ei myöskään sovellu pinnoille, jossa on kaatoja. Osa alueista mihin ei pääse koneella (jyrkät kaadot, putkien läheisyys, seinien vierustat yms) tehtiin vielä lopuksi käsin. 



Ensimmäisen illan hiomisen jälkeen Harri kävi vaihtamassa timanttihiomakoneen ja imurin isompaan työn nopeuttamiseksi. Ehdottomasti imuri kannattaa vuokrata kaveriksi, sillä muuten pöly on valtava pitkin kämppää ja koti muistuttaa pian hiekkalaatikkoa. Aikamoinen homma jälkeenpäin imuroida pois. Imuri liitetään hiomakoneen imukaulukseen joka on hiomakoneessa ja hiottaessa se vähentää suuresti ilmaan syntyvää pölyä. Ja hengityssuojain päälle hiottaessa, sen verta epäterveellistä hengitellä betonipölyä. 

Ollaan vältetty ennen hiontaa tavaroiden sisään nostamista, jotta niitä ei tarvitsisi siirrellä tässä vaiheessa pois tieltä. Väliseiniä ei myöskään tehty ennen hiontaa. Nyt saa sitten nostettua tavaraa sisään ja mikä parasta pääsemme rakentamaan väliseiniä. Betonin kuivuminen on hyvällä mallilla ja sen puolesta vajaan parin kuukauden päästä pääsisimme jo asentamaan lattiaa. Emme varmasti ole vielä niin pitkällä maaliskuussa, mutta positiivista ettei ainakaan tarvitse odotella betonin kuivumista. 


Harri muuten näki unta, että ajoin isoa kaivinkonetta meidän tontilla ja tein valtavan reiän meidän kellarin seinään sillä. Toivottavasti se ei ollut enneuni.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Lattiavalut done


Osa keittiöstä näkyy vasemmalla ja oikealla olohuonetta

Olohuone

Olohuone
Meillä on lattiat. Rumpujen pärinää. Jeeee. Onpa hyvä fiilis. Taas yksi iso virstanpylväs saavutettu. Kylläpäs sisällä näyttää nyt hyvältä. Ja tuntuukin yhtäkkiä jotenkin paljon valmiimmalta. Niin ja on ihanan lämmintä. Eli lattiavalun myötä talo tuli lämmittää vähintään + 15° asteeseen. Päädyttiin ilmalämpöpumppuihin, yksi kellariin ja yksi alakertaan, sillä ne vievät huomattavasti vähemmän sähköä kuin lämpöpuhaltimet. Kävimme siis ostamassa kaksi edullista ilmalämpöpumppua, kun laskeskelimme sen tulevan huomattavasti edullisemmaksi kuin vuokrattavat lämpöpuhaltimet. Lämpöpuhaltimien vuokran ja sähkönkulutuksen yhteenlaskettuna kulut olisivat olleet lähemmäs 700 euroa kuukaudessa.

Mites nuo ihanat ikkunat keittiössä ja olohuoneessa, jotka ovat lähes lattianrajaan asti. Loistava idea paperilla, tullut huomattua että ei niin loistava idea käytännössä. Ne on upeat enkä luopuisi niistä mistään hinnasta, mutta jotain niille täytyy tehdä tai ne ovat hyvin pian pilalla koiran kynsistä. Ei tullut suunnittellessa mieleen, että koirathan tietenkin haluavat nousta ikkunapokille katsomaan ulos, kun ovat juuri sopivalla korkeudelle heille. Ajattelin vain kuinka ihanaa, että näkevät ulos eri suuntiin. Täytyy keksiä joku ratkaisu ikkunapokille, sillä joka kerta käydessä tontilla koirien kanssa niin jompikumpi on jo kynsineen ikkunassa. Sen verta metsän keskelle muutetaan, että ainoa liike joka ikkunoista näkyy tulee metsän eläimistä, mutta siinä vasta taitaa niillä riemu revetä ja ikkunapokat ovat entiset, kun hirvi parkkeeraa meidän pihalle ikkunoiden eteen.

Khh, suihkut ja sauna

Wc ja osa vierashuonetta


Kuten kuvasta voi huomata meillä on tällä hetkellä yläkerta tilkittynä eli toisin sanoen peitettynä pressulla. Tällä hetkellä ei siis pääse ihailemaan isoja ikkunoita valitettavasti. Yläkerrassa ei ole vielä kaikkia villoja paikalleen eikä höyrynsulkuja kiinnitetty niin sieltä pääsisi lämmin ilma karkaamaan.  

Lattiavalun jälkeen lattiasta nousee kosteutta betonin kemiallisen reaktion vuoksi erittäin paljon ensimmäisinä päivinä valun jälkeen. Pari päivää sai olla kuivailemassa ikkunapokia useita kertoja päivässä. Oli siis pakko hakea vuokralle ilmankuivaimet Skanska konevuokraukselta. Ovat olleet todella tarpeen, sillä per laite on tyhjennetty vuorokaudessa noin kymmenen litraa. Ennen ilmankuivaimia ilmankosteus oli 60 % ja tänään pari päivää myöhemmin ilmankosteus on 52 %. Kuivaimet auttaa myös betonin kuivumiseen. Lattiavalu oli paksuudeltaan keskimääräisesti 9 cm eli sentti per viikko olemme laskeneet kuivumiseen, joten toivottavasti kahdeksan viikon (viikko on jo kulunut lattiavalusta) pääsemme asentamaan lattiaa. 

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Yöhommissa taas - Alakerta valmiina lattiavaluun

Oikeastihan meillä on (thank god) tällä hetkellä jo molemmat valut tehtynä, mutta päivitykset laahaa pahasti, kun on pitänyt nukkua univelkoja valvotuista öistä. Meillä ei selkeästi aikataulutus ihan toimi tai tässä vaiheessa voisi ehkä kysyä mikä aikataulutus, kun ei meillä sellaista ole. Meidän joulun vapaat ja uudenvuoden juhlinta kostautui selkeästi, kun edelliset yöt ennen lattiavalua meni tontilla. Kyllä sitä todella kävi mielessä kun sunnuntaina karattiin tontilta aikaisemmin ja lähdettiin kaverien luo yöksi uuttavuotta  juhlimaan, että tämä varmaan kostautuu meille, mutta tulipa lähdettyä silti. 

Alakerran eristykset ja raudoitukset tehtiin taas rakennesuunnitelman mukaisesti. Alakerrassa oli kuitenkin lievästi sanottuna hyvin paljon enemmän hommaa kuin kellarissa ja muitakin huomioon otettavia seikkoja alakerrassa on enemmän. Mikä nyt ei tietenkään yllätä yhtään, meneehän alakerran lattian alla valtava määrä käyttövesiputkia. Alakerran eristys meillä on 150 mm eriste (puristuslujuus 200 mm) sekä siihen päälle 50 mm eriste (puristuslujuudeltaan 100) ja reunoille 20 mm finnfoam. Kerrokset limitettiin, jotta mistään väleistä ei kylmä ilmä pääse läpi. Ja uretaania kului PALJON. Tässä vaiheessa tuli mietittyä, että olisipa helpompi rakentaa johonkin hieman lämpimämpään maahan kuin Suomeen. Ennen eristeiden latomista imuroimme kunnolla elementit, jotta alle ei varmasti jäänyt mitään orgaanisia aineita homehtumaan. 





Takan alle eristeeksi tuli 50 + 50 mm finnfoam (puristuslujuudeltaan 300). Takka painaa sen verta paljon,  joten takan paikalle tulee olla paksumpi valu, lisäraudoitus sekä kovempi puristelujuus eristeissä. Myös jäykistävien väliseinien alle tuli erilainen eriste, 3 x 50 mm finnfoam ja 5 cm paksumpi valu, jotta väliseinä saadaan pultattua lattiaan tukevasti ja se ottaa paremmin vastaan seinän kuormaa.


Yritettiin alkuun tehdä yläjyrsimellä putkiurat eristeisiin, mutta hyvä jos juhannukseksi oltaisiin saatu sillä ne valmiiksi, joten Harri kävi ostamassa eristeleikkurin niin johan rupesi lyyti kirjoittamaan. Kaikki putket saatiin paikalleen. Ex tempore Harri vielä keksi vetää terassille vesipisteen ennen betoniauton tuloa. Tehtiin kyllä niin väsyneenä näitä hommia, että ihmettelen suuresti ettei unohdettu jotain käyttövesiputkea vetää. Tai ainakaan vielä ei ole huomattu, että jotain puuttuisi vaan kaikki lämmin-ja kylmävesiputket on paikallaan. Muistettiin myös napsia paljon kuvia käyttövesiputkien reiteistä niin tietää nyt valunkin jälkeen missä ne kulkee. Väitän tietäväni hyvin tarkkaan mitä missäkin meidän tulevan lattian alla kulkee. 




Kun oltiin saatu kaikki mahdolliset putket paikalleen eristeiden päälle levitettiin kangas ja siihen rautaverkot. Rautaverkkojen saaminen alakertaan ei muuten sujunut lähellekään niin helposti kuin niiden kuskaaminen kellariin, jossa on iso autotallin ovi. Nyt mentiin talon etuovesta ja raudat juuri ja juuri mahtui ovesta sisään. Harri kyllä mietti syyskuussa nostaako rautaverkot sisään ennen talon elementtien paikalleen nostamista, jotta tältä hyvin pottumaiselta hommalta olisi vältytty. Siitä kuitenkin luovuttiin, sillä olisihan ne olleet pahasti tiellä talossa.  Nyt siis tarvittiin lisäkäsiä (eli miehiä) kantamaan rautaverkot sisään. Loppujen lopuksi ne saatiin melko kivuttomasti sisään, kun saatiin ne apukädet paikalle. Musta tuli jo niin pro raudoituskorokkeiden asentamisessa, että melkein jopa harmitti, kun saatiin raudoitushommat valmiiksi. Ihana mieheni kuitenkin lohdutti kertomalla, että pääsen myöhemmin jatkamaan hommaa autotallin rakentuessa. 


Alla olevissa kuvissa aletaan olemaan jo melko valmiina lattiavaluun. Tai ainakaan valmiimpia kuvia ei ole, sillä aamuyöstä tuhannen väsyneenä ei aina ensimmäisenä mielessä ole valokuvaaminen.  Näyttää siltä ainakin puuttuvan vielä irroituskaistat (estää betonin lämpölaajenemisesta mahdollisesti aiheutuvat vauriot) osasta seiniä sekä tekniikan läpivientien valumuotti. Näiden kuvien oton aikaan lähdin itse nukkumaan ja Harri jatkoi aamuun asti. Olipahan taas rykäisy. Tietää ainakin rakentaneensa. Ymmärrän täysin miksi puhutaan talon rakentamisen ja talon rakennuttamisen olevan TÄYSIN eri asia. 



lauantai 30. joulukuuta 2017

Kellari valmiina lattiavaluun

Kuten viimeksi kirjoitin meillä kellari odottelee tällä hetkellä lattiavalua. Tie tähän asti oli kuitenkin (tai ainakin tuntui) kovin pitkältä. Meillehän ei alunperin pitänyt tulla edes kellaria. Onhan se ihana ja täydellistä lisätilaa, mutta jos olisin keväällä tiennyt kuinka paljon aikaa ja rahaa kellarin rakentaminen vie niin olisin ehkä suhtautunut hieman skeptisemmin kellariin. Mutta itse kellariin.. Kellarin pohjan materiaali on kalliosepeliä 16-32 mm. Ennen putkien asentamista tiivistettiin sepeli tärylätkällä ja tehtiin oikeaan korkoon, joka on määritelty rakennesuunnittelijan rakennekuvissa. 

Eristeen alla sepelissä on melkoinen määrä putkia ja melkosesti niiden asentamisessa jörkevästi menikin aikaa. Siellä kulkee neljä kappaletta 50 mm sähkösuojaputkea, radonputkisto, neljä kappaletta maalämmön maapiirin suojaputkea,  harmaavesiputket ja jätevesiputket. Kellarin seinäelementit on aseteltu anturoissa oleviin juuritappeihin ja tässä vaiheessa juuritappien kolot täytettiin betonilla.

 





Kaikille seinille pyöräytettiin radonkaista. Radon on radioaktiivinen, hajuton ja väritön kaasu ja aiheuttaa keuhkosyöpää. Tämän vuoksi radonturvallinen rakentaminen on perusteltua koko maassa , mutta varsinkin maanvarasisssa perustuksissa. Tiesittekö muuten, että suomalaisten asuntojen radonpituisuudet ovat maailman suurimpia (tämä oli meille yllätys) ja Suomessa yleinen rakennusten perustamistapa eli maanvarainen laatta edistää radonin virtausta asuintiloihin. Väittäisinpä jopa , että kovin usea ei edes tiedä tästä hajuttomasta, mauttomasta ja värittömästä uhkasta joka kotien alla piileskelee. Se kuitenkin edelleen Säteilytyrvakeskuksen mukaan aiheuttaa noin 300 keuhkosyöpätapausta vuosittain.  Palataanpa vielä siihen radonkaistaan eli tarkoitus on sen avulla saada maasta nouseva radonkaasu pidettyä eristyksen alla ja ohjaamaan poistoputkea pitkin katolle. 

Tämä jälkeen päästiin viimein eristämään. Kellariin laitettiin 100 mm (puristuslujuus 100) paksu eriste pohjalle sepelin päälle  ja päälle 50 mm eriste (puristuslujuus 100). Kellariin oli piirretty vain 100 mm eristettä, mutta Harri halusi lisätä vielä sen 50 mm päälle lisälämmön eristeeksi.

Eristeiden päälle levitettiin kangas ja kankaan päälle raudotusverkko. Raudoitusverkkojen alle asennettiin korokkeet, joilla verkko irroitetaan eristeestä/kankaasta niin että sillä varmistetaan että verkko tulee kokonaisuudessaan jäämään valussa betonin sisään.

Lattialämmitysputket kävi sitten viimeisenä asentamassa meidän maalämpö toimittaja. Kirjoittelin keväällä meidän tulevasta lämmitysmuodosta ja meidän toimittajaksi keväällä valikoitui Tom Allen Senera. Itse lämpopumppu tulee olemaan merkiltään IVT Greenline HE E14. 



keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Pieni joulutauko teki terää


Uskomatonta miten nopeasti joulu taas saapui. Ajatukset kun ovat tänä vuonna pyörineet vain rakentamisen ympärillä niin joulu jäi hieman taka-alalle. Syksy on ollut lievästi sanottuna raskas ja tämä muutaman päivän tauko teki enemmän kuin terää. Olikin ensimmäinen päivä sitten elokuun, kun Harri ei edes käynyt tontilla. Ehkäpä ihan tervettä siis ottaa jo vapaapäivä tähän väliin.

Tällä hetkellä piti olla jo kellari sekä alakerta valmiina lattiavaluun, mutta kuten rakentamisessa usein tuli taas pieniä mutkia matkaan. Tai oikeastaan vähän isompia mutkia.  Erinäisten tavaratoimitusten ja aikataulun pettämisen vuoksi ei ole kuin kellari tällä hetkellä valmiina lattiavaluun. Lattialämpöputket oli tarkoitus asentaa ennen joulua kellariin sekä alakertaan, jotta olisimme saaneet nyt välipäiville valun. 

Alakerta olikin kovaa vauhtia valmistumassa, kunnes huomattiin mm. vain pari päivää ennen lattialämmitysputkien asennusta että 50 mm lattiaeristettä, jota oli tilattu 135 m2,  olikin toimitettu vain 48 m2. Vinkkinä, kannattaa tarkistaa tavaratoimitukset heti niiden saavuttua tontille niin ei tule samanlaista yllätystä kuin meillä asennusvaiheessa. Tähän tyssäsi siis alakerran eristäminen. Otettiin siis plan b käyttöön, jotta ehdittäisiin edes kellari valmisteltua lattiavalua varten.

Loppujen lopuksi Harri väänsi 48 h tontilla käyden välissä neljän tunnin yöunilla. Itse kävin viikon työ/loma matkalla Espanjassa ja tulin perjantai-yönä Suomeen takaisin. Lentokone laskeutui puolenyön aikaan, sillä hetkellä oma sänky kutsui kovasti, mutta menin tottakai lentokentältä vaatteiden vaihdon kautta suoraan tontille auttamaan. Hommia paiskittiin aamukuuteen asti, mutta saatiin kuin saatiin eristys ja raudoitus valmiiksi ennen lattialämmitys asentajien saapumista tontille.

Uskomatonta miten paljon aikaa vaan kuluu vähintään triplasti enemmän kuin ajateltu eri työvaiheisiin. Nooh, näistä oppii ja jos joskus vielä rakennamme niin osaamme jo moninkertaisesti paremmin arvioida työvaiheiden aikataulutuksen.  Hahhah ei vaan tällä hetkellä lohduta kyllä. Jouluna siis tuli hieman univelkaa nukuttua pois. Kaksi päivää raaskittiin olla pois tontilta, mutta joulupäivä ja tapanina oltiin jo hommissa. Hullua kyllä, mutta vaikka välillä tuntuu saaneen yliannostuksen tontilla oloon niin kummasti parin päivän tauon jälkeen tulee jo tarve päästä sinne hommiin. Vieroitusoireita? 

Huomenna kirjoitan sitten kellarista ja sen valmistelemisesta lattiavalua varten ja toivottavasti pian  pääsen myös kirjoittamaan alakerran valmisteluista ennen lattiavalua. Syy miksi niin kovasti painamme ja kiirehdimme lattiavalua on siis se, että lattiavalun tulee kuivua vähintään se kymmenisen viikkoa (sentti per viikko) ennen kuin päästään asentamaan lattiaa ja kytkemään lattialämmitystä. On toki olemassa nopeammin kovettuvaa betonimassaa, joka maksaa enemmän ja todellisuudessa lopullinen kuivumisaika on kuitenkin sama. Meillä on sen verran kuitenkin neliöitä, että ihan turha maksaa nopeammin kovettuvasta massasta, joka kuitenkin vaatii saman kuivumisajan.

Näistä lähiviikkojen viivästyksistä johtuen täytyy taas hieman siirtää keittiön ja kodinkoneiden toimitusta. Onni on joustavat tavarantoimittajat. Ajatus oli maaliskuun puolessavälissä päästä keittiön asennus hommiin, mutta taitaa siirtyä vielä jopa huhtikuun alkuun keittiön asentaminen. 

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Raksalla Suomea juhlien


"Oi katso Suomi, sinun päiväsi koittaa"
Ensiksi tärkeimmät. Hyvää itsenäisyyspäivää ja onneksi olkoon Suomi 100 vuotta. Upea tunne oli päästä nostamaan tänään malja kauniin ja upean maamme kunniaksi sekä kaikille Heille uskomattomille ihmisille, jotka olivat tekemässä tästä kaikesta edes mahdollista. Respect. Kiitollinen ja ylpeä, että Suomea saa kutsua kotimaaksi. Valitettavasti kaikki upeat juhlallisuudet pääkaupunkiseudulla jäi meiltä väliin, sillä lattiavalu painaa päälle ja tontilla on väännettävä juhlapäivästä huolimatta. Melko hienoa muuten, että meidän omakotitalo on rakennettu Suomen juhlavuonna. Ihan muuttovalmiiksi se ei tänä vuonna valmistu mutta pystytetty ainakin. 


Mitäs siellä meidän raksalla sitten oikein puuhaillaan? Edelleen valmistellaan lattiavalua kellariin ja ensimmäiseen kerrokseen. Lattialämpöputkitus tullaan asentamaan 21.12 ja lattiavalu on 22.12. Kellari alkaa valmistumaan. Putkia kulkee siellä ainakin jo niin paljon ristiin ja rastiin. Niiden sijoittelu tulee katsoa hyvin tarkkaan ja on ollut aikaavievää miettiä jokaisen putken paikka ja kaadot. 

Alkuun tekniikoita pystyi kaivamaan kaivinkoneella (onni on iso kellari tai pieni kaivinkone, jotta kellariin mahtuu kaivinkoneella), mutta nyt mennään lapioimalla, sillä valmiiden putkitusten päältä ei enää voi ajaa kaivinkoneella. 


Huomenna tontille tuodaan lattiaeristeet Thermisolilta ja viikonlopun proggiksena olisi saada ne paikoilleen. Ohjelmassa on myös sekä perjantaina että lauantaina pikkujoulut, joten tulee varmasi mielenkiintoista miten jaksaa kaiken. 

Ulkopuolella taloa on kattoa pellitetty, räystäslaudoitukset aloitettu, ikkunoihin on saatu smyygit eli täytelistat (oikeanväriset). Ensin ehdittiin asentaa vääränväriset smyygit osaan ikkunoista, kunnes vasta huomattiin, että meillehän tulee tummanharmaat eikä valkoiset.

Ja se mikä ei tontilla lopu koskaan on siivoaminen ja tavaroiden siirtely paikasta a paikkaan c, d ja ö. Meidän tontilta ei tila varmasti lopu kesken, mutta tuntuu, että kaikki on silti kokoajan tiellä ja väärässä paikassa. Ehkäpä vaatisi meiltä hieman parempia organisointitaitoja.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Meillä valmistaudutaan lattiavaluun


Viimeiset pari viikkoa on pikkuhiljaa valmisteltu sisätiloja lattiavalua varten. Eli ontelolaattoihin porataan reikiä, joista viedään läpi ilmanvaihto, viemärit, sähkö, vesi ja lattialämmitys. Tarkoittaa myös,  että tässä vaiheessa pitää tietää kaikkien läpivientien paikat. On vaatinut siis itse poraustyön lisäksi melkoisesti suunittelutyötä, kun olemme tehneet lopullisia päätöksiä lattiakaivojen paikoista ja mittailtu tarkkaan, että kaikki tulee järkevästi oikeille paikoilleen. Tarkkana saa olla, että paikat menee kerrasta oikein. Lattiavalun jälkeen ei olisi kovin kiva tulla mitään "OHO" kommentteja väärissä paikoissa olevista läpivienneistä.

Me yritettiin välttää mitään näkyviä kotelointeja huoneissa, joten meillä tulee olemaan yksi kaappi kodinhoitohuoneesta uhrattu tekniikan läpivienneille. Alakerran vessaan joutuu tekemään koteloinnit, mutta ei haluttu mitään näkyviä kotelointeja niinpä kasvatimme vessan takaseinän seinävahvuutta,  josta voi viedä enemmänkin tekniikkaa läpi yläkertaan. Tämä pienensi noin 10 cm vessaa, mutta vältyttiin näkyviltä koteloinneilta. 



Yllä olevassa kuvassa näkyy lattiavalua varten valmisteltu muotti kellarikerroksen porrasvarauksella. Me olemme hieman (tai vähän enemmänkin) vääntäneet tästä kellarin portaikosta. Harri haluaisi, että meille tulisi alakerrasta portaat kellarikerrokseen ja itselläni aivan päinvastaiset ajatukset. Se veisi tilaa eteisestä sekä muuttaisi eteistä melkoisesti. Nyt tehtiin kompromissiratkaisu. Jätettiin porrasvaraus kellarikerrokseen eli ontelolaattoja tilatessa otettiin huomioon aukko. Mikäli me tai mahdollisesti joku muu perhe tulevaisuudessa haluaa portaat kellarikerrokseen tehdä on portaat helposti toteutettavissa myöhemminkin.

Kova hinku olisi saada lattiavalu mahdollisimman pian, mutta hommaa on vielä melkoisesti jäljellä. Isoimpana hommana on varmasti putkitukset, raudotukset, lattialämpoputkitukset sekä tyhjentää talo rakennustelineistä (jota ei voi tehdä ennen kuin kattorakenteet on valmiit). Jonkinlainen talkooviikonloppu pitäisi kääriä kokoon, jotta saisi isommalla porukalla näitä eteenpäin. Meillä ei muuten ole vielä ihan varmaa tietoa lattiavalun tekijästä, joten jos on pääkaupunkiseudulta hyviä tekijoitä niin saa suositella.

Hieman hitaastihan tässä nyt edetään, kun arkipäivät menee töissä ja iltaisin ei montaa tuntia tehokasta työaikaa ole. Tuntuu ettei kerkiä kun kaivamaan kamat esiin kun pitäisi niitä alkaa jo pakkaamaan pois. Ja tää keli. Ei tarvi varmaan kertoa kuinka paljon nää tämän syksyn sademäärät on hidastaneet ulkotöitä. Kaikki samaan aikaan aloittaneet on varmastikin pian jo muuttohommissa, mutta tälläistä tämä on omatoimirakentajilla. Tammikuussa tähän tulee onneksi muutos, kun Harri vähentää radikaalisti töitä ja keskittyy raksaan. Itse olen myös säästellyt lomaviikkoja alkuvuodelle , joten ehtii paremmin raksalla puuhaamaan. Siinä vaiheessa helpointa olisi varmaan jo ottaa makuupussitkin mukaan, kun siellä tulee kirjaimellisesti kaikki hetket vietettyä.