Näytetään tekstit, joissa on tunniste LVI. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LVI. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Raksalla kevättä ilmassa

Raksalla sattuu ja tapahtuu. En edes meinaa pysyä perässä mitä kaikkea siellä tapahtuu, kun joudun vääntämään pitkää päivää töissä. Iltaisin tulee toki käytyä siivoamassa. Yritetäänpä tässä hyvin kuvapainotteisesti kuroa kiinni edes osa (ainakin se osa mistä on muistanut ottaa kuvia) lähiviikkojen tapahtumista. Huomaa, kyllä kevään tulevan, valoisuus tuo niin paljon raksalla olemiseen helppoutta.



Makuuhuoneemme parveketta ja terassin kattoa tehty sekä loput ikkunapellit asennettu



Ilmanvaihtoputket kaivettu lumen alta, haettu Onniselta lisää putkia sekä aloitettu viemään ilmanvaihtoputkistoa välipohjaan.


 Väliseinien nostoa aloitettu.


Meidän keittiö on saapunut Saksasta ja majoittuu tällä hetkellä meidän kellarissa.. Tavoitteena, että se olisi kuukauden päästä asennettu. Pakko sitä on ollut käydä jo muutamana iltana hipistelemässä.


Sähkötyöt aloitettu.



Alakerran katto rimoitettu, välipohjaa äänieristetty sekä keittiön ja eteisen alaslaskut tehty.


Liesituulettimen hormi eristetty, siihen tulee palovillaeriste. 


Meillä on viimein kunnon raksaportaat yläkertään.



Siivottu, siivottu, siivottu, miten onkaan mahdollista yhden päivän aikana saada niin paljon sotkua aikaan. 

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Meidän kylpyhuoneen pelastus -Vieser Line


*Yhteistyössä Vieser

Kauniin kylpyhuonekokonaisuuden viimeistelee lattiakaivo. Rakentajille ja remontoijille on varmaan tuttua, kun ostaa hienot laatat kylpyhuoneeseen, mutta se paperilla kaunis ei toteudukaan ihan käytännössä viemäröinnin ja kallistusten vuoksi. Vai olenkohan minä ainut kenen mielestä lattiakaivo keskellä kylppäriä nousee silmille? Tai lattiakaivon päällä seisominen tuntuu epämukavalta jalkojen alla? Kylpyhuoneeseemme tulee isot 60x60 cm laatat, joka myös asettaa toki hieman haasteita lattiakaivolle. Luojan kiitos, perinteinen pyöreä tai neliö lattiakaivo ei enää ole ainoa vaihtoehto.

Onneksi törmäsin syksyllä lanseerattuun Vieser Lineen, se tulee pelastamaan meidän tulevan kylpyhuoneen. Kävimme tutustumassa Vieser Lineen sekä muihin Vieserin lattiakaivoihin tällä viikolla heidän Espoon toimistolla Harrin kanssa. Näyttävän ja modernin ulkonäon lisäksi on kiinnitetty huomiota myös hygieniaan ja puhdistukseen. Jopa minä osaan puhdistaa kaivon, kaivossa on helposti irroitettava vesilukko, joka on helppo puhdistaa ja asentaa takaisin. Vieserin lattiakaivot valmistetaan Suomessa Kauhajoella. Samassa tehtaassa lattiakaivojen kanssa valmistetaan sairaalatuotteita, kun samoilla laatustandardeilla ja tarkkuudella tehdään lattiakaivoja niin ei ihme että Vieserin lvi-tuotteet ovat markkinajohtajia Suomessa.

Tällä hetkellä sarjaan kuuluu kaksi uniikkia kansivaihtoehtoa; laatoitettava kansi, jolloin lattiakaivo on lähes huomaamaton ja tyylikäs RST-kansi, mutta stay tuned, sillä näiden vaihtoehtojen lisäksi luvassa on hienoja uutuuksia ensi vuonna. Meillä päädyttiin laatoitettavaan kanteen, jolloin lattiakaivo jää huomaamattomaksi. Mikä parasta jos tulevaisuudessa kaipaamme vaihtelua niin kansimallia vaihtamalla on helppo uudistaa kylpyhuoneen ilmettä.  Asennus on helppoa ja se voidaan tehdä joko seinän viereen tai keskelle lattiaa. Vesieristys tehdään siis täysin samalla lailla kuin perinteisiin lattiakaivoihin. Vieser Line on saanut nimenomaan kiitosta vesieristyksen helppoudesta verrattuna muihin vastaaviin lattiakaivoihin. 





 

Nyt voi taas ajatella, että onneksi meillä tuli suuria mutkia matkaan jo alkutaipaleella ja rakennamme vuoden aiottua myöhemmin, sillä ei tulisi meille muuten näin hienoja lattiakaivoja. Aika moderneita on myös "perinteiset" Vieserin lattiakaivot, joten ei meidän muiden tilojen lattiakaivot kalpene kylpyhuoneen rinnalla. Näistä kaunokaisista (hahhah kyllä kirjoitan edelleen lattiakaivoista) pitäisi valita lattiakaivot muihin tiloihin.

Pakko oli loppuun jakaa tämä video. Täähän on kuin meidän elämästä, paitsi ettei me onneksi ihan noin kovin asioista riidellä. Meidän perheessä minä olen se tunne ja Harri järjen ääni, mutta kuten videollakin selviää tästä ei tarvinnut kiistellä. Kerrankin kauneus ja käytännöllisyys osui täydellisesti samaan pakettiin. Lopputuloksena molemmat hyvin tyytyväisiä.