Näytetään tekstit, joissa on tunniste Takka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Takka. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. elokuuta 2018

Viimein vapaa viikonloppu ja raksakuulumiset

Niin kovaan ääneen täällä edellisviikolla kehuskelin meidän pitävän vapaa viikonlopun raksalta hääpäivämme kunniaksi. Toisin kävi. Emme pitäneet edes vapaa-iltaa. Tällä kertaa se ei kuitenkaan johtunut raksasta. Meidän oli tarkoitus lähteä omalla veneellä Tallinnaan, mutta tuuli yltyi niin kovaksi toissa viikonloppuna, että oli pakko jäädä maihin. Niin meidän tuuria. Koko heinäkuu niin tyyntä ja se yksi heinäkuun lauantai, kun meidän pitäisi päästä merelle tuuli yltyi liian kovaksi. Siirrettiin siis vapaaviikonloppua viikolla eteenpäin. Ja viime viikonloppuna tuulet oli onneksi sen verran suotuisat että päästiin Tallinnaan ja sen myötä Harrikin sai viimein ensimmäisen vapaaviikonloppunsa sitten viime syksyn. Oli kyllä huippuviikonloppu, käsittämättömän hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja juomaa ja kelikin suosi niin mitä sitä enempää voi pyytääkään. Me kyllä vähän Harria kiusattiin reissussa, että miten se nyt selviää olla koko poissa raksalta ;)



Raksalla edetään hitaasti, mutta varmasti. Joskus vain toivoo, että aamulla herätessä kaikki olisikin jo valmista (hieman säätämistä tämä kodittomana olo aiheuttaa), mutta vielä ainakaan niin ei ole käynyt. Arki-illat ja viikonloput tehdään niin paljon kuin ehditään. Tasoitetyöt valmistui jo toissa viikolla, mutta nyt niitä on tässä omin kätösin korjailtu melko monta iltaa. Ei kiva. Onneksi valmistakin maalipintaa on jo nähtävillä. Yksi kokonainen huonekin on jo valmistunut, lattialistoja myöten. Päätimme, että taloon ei muuteta ennen lattialistoja, muuten ne listat ei ikinä mene paikalle ;) Helle aiheutti hieman lisähaastetta maalaamiselle, kun maali tuntui kuivuvan ennen kuin ehti edes seinälle asti. Verotti se myös jaksamista. Sisällä kun on se vähintään 30 astetta niin onhan se selvä, että taukoja on pidettävä usein ja silti meinaa pää pehmetä kuumuudesta.

Hajotin puhelimeni (yllätys) ja senpä vuoksi kuvat raksalta ovat olleet hieman vähissä lähiaikoina. Nyt niitä sataa sitten enemmänkin. Varoituksen sana rakentajille, se betoni on aika kova materiaali tiputtaa puhelinta siihen. Melko monta iskua puhelin on kestänyt betonilattialle, mutta eilen oli luovutettava sen suhteen ja marssittava puhelinkaupoille. Nyt on käsissä uusi Iphone X ja voi pojat miten hyvä kamera tässä on verrattuna edellisiin. Ei tarvitse enää raahata järkkäriä mukana, kyllä tällä kelpaa kuvailla. Ja äkkiä raksalla laminaatti asennukseen, ettei tämä ehtisi putoamaan betonilattialle.




Pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä on taas koeteltu lähiviikkoina. Huonon kärsivällisyyden ja lyhyen pinnan omaavat - älkää edes harkitko omatoimirakentamista ;) Ellette sitten toden teolla halua kasvattaa kärsivällisyyttänne. Meillä on ollut lieviä toimitusongelmia oikeastaan ihan kaikessa. Takka oli kuukauden hävyksissä. Kaidelasit olivat joutuneet meidän osoitteen sijasta Norjaan. Tekivät uudet mutta vieläkin yksi kaidelasi meiltä uupuu. En ole edes jaksanut soittaa perään, että missähän se mahtaa olla tai milloinkahan se mahdollisesti asennettaisiin. Keittiön tasot asennettiin kolmisen viikkoa myöhässä. Mutta nämähän ovat aivan perusmeininkiä rakentamisessa.



Edistystä on siis parin viikon aikana tapahtunut useammalla rintamalla. Maalausta pyritään edistämään jokaisessa mahdollisessa välissä. Nyt kovimpien helteiden kaikottua, se on taas varmasti hyvin paljon helpompaa. Kaikkia valittuja maalisävyjä on jo päästy testaamaan seinille ja ollaan molemmat hyvin hyvin tyytyväisiä kaikkiin valintoihin. Keittiöön saatiin viimein kivitasot ja keittiö on maalattu valmiiksi. Keittiö odottelee vielä yläkaappeja asennettavaksi, kodinkoneita ja pistorasioita. Se kauan odottamani päivä kun Festivot puretaan pakkauksista ja saan nähdä viimein meidän ihanan kylmäkeskuksen ja viinikaapin paikallaan on pian täällä. Ai että. Ja meille ei muuten tule sinisiä kaapinovia, vaan keittiö pysyy suojattuna muuttoon asti.




Laminaatti jännityskin on jo kaikonnut kun toissa viikolla asennettiin vierashuoneeseen laminaatti. Ihan nappivalinta. Tarpeeksi elävä, ettei ole tylsä, muttei kuitenkaan mene liian "villiksi". Miten paljon aikaa lattian valintaankin käytettiin aikaa. Ehkäpä se oli sen arvoista, sillä saimme juuri sitä mitä toivoimmekin. Portaiden asennuksesta kirjoittelinkin jo viime viikolla ja nyt eilen saimme vielä kauan kadoksissa olleet kaidelasitkin asennettua. Ja miten kaunis kokonaisuus yläkerrasta tulikaan kaidelasien myötä. Pääsi koiratkin ensimmäistä kertaa yläkertaan tänään nyt kun siellä on turvallista olla. Kylläpä olivat ihmeissään avoimesta yläkerrasta. Ylhäältä näkee isojen ikkunoiden myötä melko pitkälle. Tuijottelivat vain alakertaan lasien takaa innoissaan ulos ja alas. Arvatkaa vaan paljon kosteita nenänjälkiä meidän kaidelaseissa tulee olemaan.



Alakerran wc on työn alla. Sinne on vesieristeet tehty ja tänään Harri on levittänyt seinille sementtipohjaista seinätasoitetta. Useampi on kysynyt tuleeko meille alakerraan vessaan suihku, sillä kuvista voi päätellä että vesieristeessä ei ole nuukailtu, mutta meillä ei tule suihkua sinne. Seinät tehdään mikrosementistä, paitsi päätyseinä tulee mustasta panelista ja lattiaan tulee laatta. Sähkäri on myös jo käynyt. Meillä on ensimmäiset ledit paikallaan ja yksi pistorasiakin paikallaan. Tänään täällä oli myös putkimies. Pian meillä tulee juokseva vesi sisään asti. Luxusta.


Meidän takka seikkaili pitkään jossain, mutta viimein se viime viikolla tuotiin pihaan. Takan asennus aloitettiinkin heti viime viikolla. Pieniä tai ehkä vähän suurempiakin haasteita koettiin takkaa asentaessa, kun ei sitä voinutkaan asentaa haluamaamme kohtaan kattoristikoiden vuoksi. Siitä alkoikin sitten usean tunnin pään raavinta mihin se asennetaan. Ihan ei ollut se toivottu kohta, mutta siinä se nyt jököttää ja sitä ei enää siirretä. Olohuoneessa ajatellen se on oikeastaan aika hyvä, mutta piipun olisimme mielellämme yläkerrassa vieneet enemmän lähelle tukipalkkia, mutta se ei onnistunut. Ei onneksi kuitenkaan ole minkään ikkunan edessä, joten eiköhän siihen totu. Kulkeehan monessa muissakin kaksikerroksissa kodeissa piippu yläkerran läpi, enkä ole koskaan ajatellut niitä häiritseviksi. Takka näyttää vielä ilman muuta sisustusta jotenkin säälittävän pieneltä, mutta kun saa huonekalut ympärilleen, se on varmasti oikein hyvä. Takka ei ole jäämässä harmaaksi vaan se tullaan maalaamaan valkoisella maalilla, joka tuli toimituksen mukana.


torstai 31. toukokuuta 2018

Takkavalinta ja halkoteline pohdintaa

kuva Nordpeis

Täällä odotellaan jo malttamattomana ensimmäisiä takkatulia omassa kodissa. Tänään viimein lähti takka tilaukseen. Perinteiseen tapaan päätös jäi viime hetkille. Toivottavasti takka ehtii ennen sisäänmuuttoa. Toki ilmankin pärjää, mutta olisihan se kiva saada asennettua ennen muuttoa. Tammikuussa kirjoittelin pidemmät pohdinnat meidän senhetkisistä takkapähkäilyistä. Pähkäily kesti viime metreille asti. Alkuun ajattelimme, että ostamme vain takkasydämen ja muurataan runko paikan päällä, mutta kummasti sitä tässä projektin edetessä joutuu toteamaan että nyt vain ei aika riitä ja menee lopulta sieltä mistä aita on matalin.

Meidän omat tarpeet ja käyttömäärät huomioiden päädyimme kiertoilmatakkaan. Meille takka on enemmänkin tunnelman luoja kuin lämmönlähde. Käyttö ei varmasti tule olemaan kovin säännöllistä, joten varaavan takan hyödyt ei meillä oikein toimisi.  Ratkaisevaa meidän valinnassa oli myöskin se, että varaava takka painaa selvästi paljon enemmän kuin kiertoilmatakka. Ennen valua päätimme takan paikan ja siihen kohdalle tuli enemmän rautaa sekä paksumpi valu. Valun jälkeen tulimme kuitenkin toisiin ajatuksiin (hups) takan paikasta. Kevyt kiertoilmatakka ei useimmissa tapauksissa tarvitse vahvistettuja perustuksia, joten pystyimme vaihtamaan vielä valunkin jälkeen takan paikkaa.




Kaikki omat toiveet ainakin täyttyivät tämän takan kohdalla. Moderni, mustavalkoinen takka, hissiluukulla ja ikkuna kolmeen eri suuntaan. Sellainen on valitsemamme Nordpeis Monaco matala. Halusin varmistaa, että takka näkyy mahdollisimman moneen eri suuntaan. Alkuperäinen haavehan oli se tunnelitakka, mutta tässä nyt päästiin enemmän kuin hyvään kompromissiratkaisuun. Nordpeis Monaco on ihanan pelkistetty, yksinkertainen ja eleetön takka. Se sopii varmasti meidän moderniin kotiin hyvin. Ostimme takkaan lisävarusteena PowerStone lämpömakasiinin, jonka avulla takka varastoi ensin lämpöä ja luovuttaa sen hitaasti ja tasaisesti.

Nordpeis on norjalainen tulisijavalmistaja. Tiesittekö muuten että suomalaisia tulisijoja on hyvin vaikea löytää? Minä en tiennyt ja takkakaupoille lähtiessä luulin, että suomalaisia tulisijoja olisi liikkeissä tarjolla. Eipä ollut. Suurin osa on saksalaisia, norjalaisia tai ruotsalaisia. 

Nyt kun takka on valittu niin voi pohdiskella halkotelinettä. Itsessään suomalainen halko on jo hyvin kaunis sisustuselementti ja haluankin tuoda sitä esille. Tilaa on takan ympärillä, joten ensisijaisesti olen ajatellut halkotelineen nostettavan seinälle. Ei nuo omilla jaloilla seisovatkaan hassumpia ole. Meille tulee olohuoneen ruokapöydän jalat sekä portaikon metalliosat mustasta metallista, joten toivoisin myös halkotelineen olevan mustaa metallia. Tässä muutama silmää miellyttävä malli.

kuva Roltrade

kuva Granit




maanantai 22. tammikuuta 2018

Takkapohdintoja -vaikeeta vaikeeta


kuva bolkv.fi

Meillä voisi tällä hetkellä olla jo takka työn alla talossa, mutta todellisuudessa meillä ei vieläkään ole minkäänlaisia päätöksiä tehtyä takka-asiassa. Nyt todella on se hetki, kun pitäisi ryhdistäytyä ja tehdä päätöksiä. Olen kipuillut tämän kanssa paljon.  On useampi tunti seisottu takkapaikan edessä ja raavittu päätä et mitä hi**oa me oikein tehdään. Kiukuttanut jo koko talon rakentaminen ja välillä tehnyt mieli poistaa takka kokonaan talosta (no ei onneksi tosissaan kuitenkaan).  Me ei tulla saamaan takkaa mitä haluamme, sen vaihtoehdon naulasi Kirkkonummen kunta evätessään meiltä kaksikerroksisen talon rakennusluvan surkein perustein. Iso kiitos taas siitä päätöksestä.

Suunnitelmissa oli iso tunnelitakka (jotain ylläolevan kuvan suuntaista), joka upeasti näkyisi eteiseen, keittiöön ja olohuoneeseen. No, ei tule tunnelitakkaa. Tila, johon tunnelitakan piti tulla onkin nyt kantavaa seinää. Kun jouduimme muuttaman talon 2-kerroksisesta 1,5 kerroksiseksi saimme mukanamme hieman ikävän kantavan seinän eteisen ja olohuoneen välille sekä teräspilarin. Nämä siis kannattelee väli-ja yläpohjaa. 


Suunnitelmamuutoksen vuoksi olemme nyt katelleet pienempiä ja sirompia takkoja (ehkäpä jotain allaolevaa). Päätetty oli jo, että takka tulee olemaan valkoinen mustalla takkasydämellä. Satuin näkemään livenä aivan ihanan mustan takan (ei hyvä juttu). Palasimme kuitenkin valkoiseen, se on turvallisempi valinta. Olisiko takassa luukku vain eteen vai jatkuisiko oikealle puolelle vai ehkäpä molemmille puolille? Luulen, että sijoitamme edestä katsottuna takan vasemmalle puolelle nojatuolin, joten siinä tapauksessa luukku ei voi jatkua vasemmalle puolelle. Luukku oikealle puolelle näkyisi hieman keittiöön ja ainakin kokonaan ruokapöydässä istuville. 

Alunperin on ollut ajatus ostaa vain pelkkä takkasydän ja muurata itse takka sen ympärille. Ajan säästämiseksi mietimme kuitenkin, jos tilaisimme takan valmiina. Eli sekin päätös on vielä tekemättä. Tässä asiassa olemme varmasti fiksumpia,  kun saamme tarjouspyyntöjen hinnat silmiemme eteen. Onko meillä edes varaa tilata takka valmiina vai muuraammeko itse? Ja pystyykö siinä loppujen lopuksi edes säästämään tekemällä itse? Positiivinen yllätys olisi, jos edes tässä pysyisimme budjetissa. Takkaan on varattu viitisentuhatta euroa, mutta kun pelkkä hormi näyttäisi maksavan parisentonnia meidän korkeaan kotiin niin miinukselle taidetaan tässäkin mennä. Olisi ihana vain mennä nukkumaan ja jättää tämä takkapäätös hautumaan, mutta NYT on se hetki kun pitää tehdä päätöksiä. 


kuva täältä

kuva täältä

Eikä ne päätökset vielä siihen loppuneet. Luultiin, että meille tulee varaava takka, mutta sekin taitaa nyt muuttua kiertoilmatakaksi. Ainakaan kolmesta eri takkamyyjästä kukaan ei meille suositellut varaavaa takkaa. Suurin ero teknisesti varaavalla takalla ja kiertoilmatakalla on siinä, että kiertoilmatakka antaa lämpöä nopeasti ja levittää sen nopeasti suuremmalle alalle, kun taas varaava takka antaa lämpöä hitaasti ja pitää lämmön itsessään pidempään. Eli toisin sanoen, jotta saisimme maksimaalisen hyödyn varaavasta takasta tulisi sitä polttaa usein ja vähän. Ei taida toimia meidän taloudessa vaan kyllä käyttö painottuisi viikonloppuihin. Tunnelmatakkana kiertoilmatakka toimii myös paremmin kuin varaava takka. Lasiluukut ovat isommat kiertoilmatakassa ja liekki kuulemma kauniimpi. Ja olihan se, kun eron näki vierekkäin, mutta täytyy sanoa, että en ole sillä silmällä takkoja ennen katsonut, jotta olisin sen huomannut. Plussaa olisi myös se, että kiertoilmatakasta kerrotaan ettei se nokea laseja. Se olisi kyllä iso plussa. On olemassa myös takkoja, jossa on molemmat ominaisuudet (kiertoilma ja varaava),  mutta ne oli hinnaltaan jo selvästi korkeampia ja myös melkoisesti muhkeampia, pystyimme siis rajaamaan ne pois.

Takkahan voisi pian olla jo asennettu ja voisimme istuskella takkatulen lämmössä punaviiniä juoden. Voitaisiin vaikka pitää romanttiset treffit tontilla joku ilta punaviiniä juoden takkatulen lämmössä. Sen sijaan me täällä raavitaan hiuksia päästä, kun ei tiedetä mihin suuntaan päätöksiä tehdään. Toisaalta saamme olla aika onnellisia, jos meillä on asiat niin hyvin, että suurin haaste on takkavalinnat tällä hetkellä. 

Kyllä tästä vielä hyvä tulee? Toivottavasti. Kevään aikanahan tämä selviää.