maanantai 25. syyskuuta 2017

Huomenna

Viimein voin varmuudella sanoa, että talo nousee tällä viikolla. Elementit ovat matkanneet jo tänään Torniosta tänne pääkaupunkiseudulle ja huomenaamulla kello seitsemän tulevat tontille. Huomenna  alakerta ja torstaina yläkerta. On tätä odotettukin. Nämä on varmasti niitä virstaanpylväitä millä tätä jaksaa. 

Emme varmaan ole ainoita joilla hommat on vielä kesken edellisiltana ennen talon tuloa (toivottavasti).  Kaivinkone on laulanut tai taitaa olla työssä edelleen, kun miestä ei kotona näy ja aamuviideltä pitäisi herätä. Maatäytöt olivat vielä hieman kesken, kun tontilta lähdin. Sivuilta maatäyttöjä ei tehdä tässä vaiheessa valmiiksi, mutta talon takapuolen maatäytöt tulee olla valmiina sekä edestä terassin siinä kunnossa, että siihen saa telineet nostettua, josta saa elementtejä asennettua. Terassille tulee nyt väliaikaisesti vanerilevyt, sillä terassilaudoista ei välttämättä olisi paljoa jäljellä jos ne siihen tässä vaiheessa asentaisi.

Antaa tämän päivän kuvien puhua puolestaan sillä täällä ollaan niin väsyneitä ettei mitään kovin järkevää tekstiä tämän enempää ole mahdollisuus tuottaa. 









sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kiirettä pittää ja tiukille mennee

Huh, mikä viikko taas takana. Kello on jo yksitoista sunnuntai-iltana ja Harri on edelleen tontilla puuhaamassa ja itse makaan aivan puolikuolleena sohvalla. Tontilla tuli tänään puuhattua puolikuntoisena. Me olemme niin älyttömän harvoin kipeänä, mutta tietenkin kriittisellä hetkellä molemmat kipeänä. Mulla ei valitettavasti vieläkään ole esittää kuvia missä meidän talo olisi päällä, sillä eihän siellä tälläkään viikolla ollut niin valmista, että talo olisi voinut tulla. Toimitus siis jälleen siirtyi viikolla. Onneksi ei tälläkään kertaa meistä johtuvista syistä. Ja jos ihan rehellisiä ollaan niin ei siellä vieläkään ole valmista vaikka talotoimitus on lukkoon lyöty tiistai-aamulle eli noin 33 tunnin päähän. Klurps, ei stressiä. Huomenna on tulossa väkeä tontille, joten kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että siellä on tiistai-aamuna valmista. Tai no, pakko olla, talo tuloillaan ja nosturi varattu. 

Tänä viikonloppuna mm.
  • nostettiin kermit ja eristykset ylös asti
  • tehtiin kantavien väliseinien anturat
  • tehtiin teräspilarien anturat (keskelle taloa tulee kaksi kantavaa teräspilaria) 
  • jatkettu maatäyttöjä
  • holvin yläreunaan tehtiin tasausvalu, kun oli jäänyt liian epätasaiseksi
  • jatkettu terassin tekoa
  • raivattu elementeille pihalta tilaa
  • käyty Bauhausista ostamassa tarpeeksi suojapeitteitä 

Tässä kiireessä olen myös unohtanut ottaa kunnon kuvia tontilta näköjään siellä puuhaillessa. Toinen seikka on, että siellä on hieman pommin jäljiltä tällä hetkellä, eikä hyviä kuvia meinaa saada. Kelin pitäisi olla ainakin puolellamme ensi viikolla, on luvattu todella hyvää ja kuivaa säätä.  Eli kamera laulamaan ensi viikolla hieman ahkerammin, ainakin sitä kauan kaivattua näkyvää muutosta on tulossa.





perjantai 15. syyskuuta 2017

Elämän vaikeita valintoja... wc-pöntöt

Mitäs Teillä tehtiin perjantai-iltana? Suurin osa ehkäpä vietti iltaa Vain Elämää katsoen, mutta me valitsimme vessan pönttöjä. Miten niitä voikaan olla niin valtavaa valikoimaa. Hintahaitariakin melko näpsäkästi satasesta jopa neljään tuhanteen euroon. Kyllä, en meinannut itsekään uskoa silmiäni, mutta sitä pönttöä voi ohjata kauko-ohjaimella ja siihen saa neljän eri henkilön asetukset (??) Ei ihan mahtunut mun ymmärrykseen. En myöskään totisesti vuosi sitten vielä ajatellut kirjoittavani raksablogia saati viettäväni perjantai-iltaa vessan pönttöjä katsellen tai niistä blogiin kirjoittaen, mutta tähän on tultu. 

Mä ehkäpä mainitsin jo edellisissä postauksissa meidän wc-pönttö ongelmasta. Ja nyt kannattaa siis suhtautua ihan huumorilla tähän "ongelmaan", tämä ei todellakaan ole meille mikään oikea ongelma. Hieman vääntöä vain oli minkälainen pönttö meille tulee. Mun ajatuksissa oli hankkia seinämallit, onhan ne kauniimmat kun viemäriputken ja vesisäiliön saa piiloon. Harri kuitenkin torppasi mun ajatukseni hyvin jyrkästi. Ja jos mun ihanan rauhallisella miehellä, joka on yleensä hyvin myöntyväinen mun ajatuksilleni on näin voimakas mielipide vessan pöntöstä niin mä luulen, että sillä mennään. Meille tulee siis lattiamalli. 

Alla on kaunokainen mihin päädyttiin. Haimme siroa ja linjakasta ja onhan se kaunis. Halusin myös sileän pinnan, jotta se on helppohoitoisempi. Siinä on myös Soft Close/Quick Release kansi (??) eli hidastava wc:n kansi. Mä en ihan vielä tiedä mitä iloa siitä on, kun edes muista koska meillä on viimeksi suljettu istuimen kansi, mutta ehkäpä siitä tulee olemaan vielä hyötyä. 




keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Varsinaiset mutakekkerit

Meidän tontti on muuttunut melkoiseksi mutatantereeksi. Kirkkonummella on tullut vettä paaaaaljon viimeisen viikon aikana ja masentavasti katsoin loppuviikon sääennustetta ja sitähän on tulossa vielä rutkasti lisää viikonlopun aikana. Gimme me a break! Nyt oli pakko "avata" piha ja tehdä väliaikainen oja, jotta tontilla edes pystyy toimimaan. En tiedä mihin sääjumaliin voisin vedota, mutta mahdollisimman kuiva syksy olisi tilauksessa. Syksyn sateiden alettua meillähän piti olla jo talo päällä, mutta siinä aikataulussa ei valitettavasti pysytty.

Ei ole ihan hirveästi ylimääräistä tehnyt mieli olla tontilla vaan olen auttanut siinä missä pystyn ja muuten toiminut ruokakuskina. Kuten kuvista näkyy koirat eivät tällä hetkellä voi käydäkään tontilla ilman suihkuun joutumista. Tuo mustavalkoinen vielä kun oikein rakastaa kuralätäkköjä ja pikkulasten tapaan kivointa sen mielestä on pärskiä mutalammikoissa ja on ihan ok mennä makaamaan mutalammikkoon. Tapansa kullakin. Tuo muta myös ihanasti kulkeutuu mukana tontilta joka paikkaan. 

Tontilla on tehty paljon hommia ja viimeiset viisi päivää Harri on viettänyt aikaisesta aamusta pimeän tuloon tontilla, eikä ole ehtinyt töihin ollenkaan. Mitään radikaaleja isompia ulkoisia muutoksia ei ole tapahtunut ja välillä meinannut usko loppua, mutta sieltä on noustu ja nyt näyttää taas paljon valoisammalta. Maatäytöt on jatkuneet talon ympärillä, viemäriputkituksia vedetty, bitumikermit (vesieristys) nostettu ylös asti kellarin seinää sekä nostettu ja valettu terassin pilareita. Tuo terassin teko on muuten vienyt aivan valtavasti aikaa, toivon mukaan siitä tulee hieno. Terassinpilarit on nostettu harkoista ylös. Pilareita on talon ympärillä yhteensä 15 kpl ja jokaiseen on mennyt 18 harkkoa. Valu on pitänyt tehdä osissa ja niiden mallaaminen millilleen oikeaan kohtaan ja täysin suoraksi on hidasta puuhaa. Eipä ole salilla tarvinnut käydä, kun on roudannut harkkoja. 

Mutta ensi viikolla kuulkaas tapahtuu. Ensin tehdään terassi loppuun ja tasan viikon päästä keskiviikkona saapuu talotoimitus. 






maanantai 11. syyskuuta 2017

Porakaivo porattu



Meidän tuleva koti rakentuu hyvin harvaan asutulle alueelle, joten emme myöskään kuulu kunnalliseen vesijohtoverkkoon vaan tarvitsemme oman porakaivon.  Porakaivon hintaan vaikuttaa suuresti kaivon syvyys, maaperä, käytettävä pumppu sekä tarvitseeko kaivolle tehdä painehalkaisu. Mikäli kaivosta ei meinaa tulla vettä tai sen tulo on vähäinen täytyy tehdä painehalkaisu, jolla käsittääkseni laajennetaan löytyneitä vesisuonia ja se nostaa hintaa noin 800 eurolla.

Meidän porakaivo porattiin viime viikolla ja saatiin parissa päivässä valmiiksi. Meillä piti porata vain 69 metriin asti ja pumppu asennettiin 60 metriin. Kaivo tuottaa jo siinä metrimäärässä vähintään 1200 litraa vuorokaudessa. Pahimmillaan voidaan joutua poraamaan jopa 120-150 metriin, joten meillä oli sikäli onnea matkassa, ettei syvemmälle tarvinnut mennä. Vettä tulee oikein loistavasti tällä hetkellä, alkuun vesi oli tietenkin sameaa, mutta varmasti muuttoon mennessä juomakelpoista.

Meillä on nykyisessä kämpässä käytössä  Jaloveden Yhdistelmäsuodatinlaite. Olemme olleet todella tyytyväisiä laitteeseen, se on ollut melkein parisen vuotta käytössä nykyisessä kodissa. Teimme vesianalyysin ennen laitteen käyttöönottoa ja vesi oli kyllä täysin juomakelpoista ja arvojen sisällä, mutta kyllähän siellä esimerkiksi rautaa näkyi, jonka vuoksi hankimme laitteen. Hiusten kunto parani ehdottomasti ja vesi maistui vielä entistä raikkaammalta. Tämän vuoksi samainen laite on myös budjetoitu uuteen kotiin. 


Lähetin tarjouspyynnön neljälle eri porakaivon toimittajalle. Kolme toimittajaa (Uudenmaan porakaivo, Kaivonporaus Hörman Oy sekä CTM Energia) vastasi tarjouspyyntöni ja yksi jätti vastaamatta mitään. Tarjoukset olivat kaikki melkoisen lähellä toisiaan ja poraus hinnoitellaan siis metrihinnalla. Meidän porakaivon asennuksineen toteutti CTM Energia . Me olimme budjetoineet porakaivon asennukseen 7000 euroa. Laskua emme ole saaneet, mutta pitäisi mennä budjettiin ellei allekin.

maanantai 4. syyskuuta 2017

Valuhommia ja maatäyttöä

Viikonlopun puuhastelut kuvin


Perjantaina oli sarjassaan kuudes valu. Laskeltiin tuossa juuri, että vähintään neljä valua on vielä tuloillaan. Meille unohdettiin perjantaina soittaa mihin aikaan valu tulee iltapäivästä ja soitto tuli vasta kun kuski oli jo tontilla, onneksi Harri oli edes lähimailla, mutta melkoinen hässäkkä syntyi. Yllättäen kun kiire on pahimmillaan niin samaan aikaan tontille tuli myös murskekuorma ja tavaraa oli jätetty ajotielle.


Tällä kertaa valettiin loput terassin pilarianturat, tukimuuri puoleen väliin asti sekä osa yläkerran kantavien väliseinien anturoista. Olen jo lyhyen raksaaja-urani aikana oppinut olemaan tykkäämättä valuhommista. Varsinkin muottien tekeminen (näin amatööri rakentajan silmissä) on vaivalloista, hidasta ja ärsyttävää, hirvee homma ja niitä tarvitaan vain hetkeksi betonin kuivumisen ajan. Ja sitten alkaa purkaminen, joka on myös aikaavievää. 


Kuvassa alakerran wc:n ympärille tehdyt kantavien väliseinien anturat. Näytti taas niin pieneltä tuo alakerran wc,  toki muotit hämää, mutta oli pakko kommentoida olikohan Harri mitannut ihan oikein seinien paikat, kun wc näytti niin kovin pieneltä. Sama juttu oli kyllä kellarissa, ennen kuin tuli ontelolaatat päälle, kellari näytti todella pieneltä, mutta eipä tunnu enää yhtään pieneltä.


Viimein  päästiin tekemään kellariin maatäyttö ja aloittamaan myös ulkotäytöt. Kellari oli toiminut pienoisena varastona ja sateensuojana, mutta ihanaa nyt se tuli sitten siivottua toden teolla kaikesta roinasta. 


Tulevalla kellariin sijoitettavalla kuntosalillamme huristeli viikonloppuna Bobcat. Vaikka kellarissa se lähemmäs 130 neliötä on niin sai olla varovainen ettei kuitenkaan vahingossa huitaise seinille Bobcatilla. Melkoisen näppärä laite se kyllä oli ja törmäyksiltä vältyttiin.


Eristyslevyjen (150 mm) päälle vedettin sunnuntaina patolevy. Kellarin eristys tehdään kahdessa osassa. Kun maatäyttö on tehty korkeammalle eristetään myös yläosa kellarin seinästä. Näin ei tarvinnut käyttää korkeita telineitä eritystyksen tekoon. Patolevyn päälle tuleekin jo maa-aines toki kellarin maapinnan yläpuolelle jäävä osa eli ns. näkyvä osa rapataan, mutta alle jäävä osuus on patolevyn asennusten jälkeen valmis maatäyttöön.


Terassin pilari-anturoita on yhteensä 15, pilarit tulevat jäämään maan alle ja rimoituksen alle. Kun saadaan maatäytöt valmiiksi niin pilarit pääsee nostamaan täyteen korkeuteen, toki ne myös valetaan uudemman kerran ennen nostoa.


Tukimuuri kellarin oven viereen suojaa maanpaineelta. Mietimme, että jatkaisimme tukimuuria myös vasemmalle laskevasti maanpinnan mukaan. Piirrustuksissa tuo tukimuurin edestä katsottuna vasen puoli on piirretty rimoitukseksi, jonka näkee julkisivukuvistamme, mutta ehkäpä tukimuuri voisi olla hienompi ratkaisu.


Sehän alkaa pikkuhiljaa näyttämään ihan kodilta. Nyt se odottaa enää seiniä päälle. Tänään saimme vain huonoja uutisia talotehtaan puolelta, meidän elementtien tulo viivästyy TAAS viikolla. Tähän asti viivästymiset on tulleet meidän puolelta nyt ensimmäistä kertaa talotehtaan puolelta.