torstai 28. kesäkuuta 2018

Tunteiden vuoristorataa


Joskus välillä rakentaminen tuntuu aika raskaalta. Tai välillä raksa vaan etenee tus-kas-tut-tavan hitaasti, vaikka siellä yömyöhään raadettaisiinkin. Ja sitten seuraavassa hetkessä pääset ihastelemaan keittiöiden kalusteita paikallaan (kyllä meidän keittiö kävi paikallaan hetkisesti, tästä lisää pian) ja valtava onnen tunne valtaa koko kehon ja kaikki se työ ja uhraukset mitä on kotia varten tehty pyyhkiytyy mielestä. On tää kyllä sellaista tunteiden vuoristorataa ollut. 

Yöunet on lähiaikoina jäänyt molemmilla melko lyhyiksi, joka toki voimistaa tunteiden vuoristorataa. Meillä on heinäkuussa ensimmäinen hääpäivä. Voi sanoa, että ainakin laitoimme avioliittomme ultimaattiseen testiin heti ensimmäisenä aviovuonna. Hyvin selvitty ja juhlimme entistä vahvempana ja onnellisempana ensimmäistä hääpäiväämme. Sanoin Harrille, että oli tilanne mikä tahansa raksalla niin me pidämme yhden KOKONAISEN vapaapäivän raksalta meidän hääpäivänä. PISTE. 

Siitä tulee elokuussa kolme vuotta kun tontin ostimme ja niinsanotusti aloitimme rakentamisen, joten ehkäpä on ihan ymmärrettävää että pientä turnausväsymystä voipi tuntea. Vaikka ensimmäinen puolitoistavuotta meni taloa suunnitellessa ja juristin kanssa kuntaa vastaan rakennusluvasta taistellessa niin on sitä henkisesti siitä asti rakennettu taloa. Jos joku olisi sanonut meille kolme vuotta sitten kun tonttia ostimme, että me emme edes kolmen vuoden päästä ole vielä päässeet muuttamaan taloon, niin olisimme varmaan lyöneet hanskat tiskiin. Hyvä siis, että emme sitä tienneet. Sitkeyttä ja periksiantamattomuutta vaaditaan omatoimirakentajalta. Mutta niinhän se on elämässäkin jos haluaa saavuttaa jotain todella tärkeää ja upeaa.

Tämän kaiken hässäkän keskellä tulee haaveiltua mm.seuraavista asioista...
  • tämä kahden talon välillä ravaaminen loppuisi
  • saisi nukkua joku viikonloppu pitkään ilman herätyskelloa
  • pääsisi eroon näistä silmäpusseista
  • ei tarvitsisi syödä näin paljon take-away ruokaa raksalla
  • päässä pyörisi jotain muutakin ajatuksia kuin raksaa
  • ei tarvitsisi käyttää lounastunteja raksa-asioiden hoitamiseen
  • ei tarvitsisi käydä K-raudassa tai Bauhausissa viikottain
  • ehdittäisiin lähtemään meidän häämatkalle
  • ei tarvitsisi selitellä ystäville miksi ei ole aikaa mihinkään
  • pääsisi mökkeilemään 
  • pääsisi taas veneilemään, viime kesänä ei päästy kertaakaan yhdessä veneilemään
  • ehtisi kampaajalle
  • olisi taas aikaa keskittyä omiin harrastuksiin
  • ei olisi kroppa näin mustelmilla ja naarmuilla rakentamisesta johtuen
  • rahaa jäisi muuhunkin kuin rakentamiseen tai sisustamiseen

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Juhannus vaati veronsa

Tuntuu kuin olisi ollut juhlimassa koko juhannuksen, sillä väsymysaste on yhtä suuri raksalla vietetyn juhannuksen jälkeen. Näin valoisalla sitä huomaamatta päivät venyy lähelle puoltayötä ihan vahingossa. Vannotimme, myös että ensi juhannuksen vietämme varmasti kaukana kotoa. Kaksi juhannusta peräkkäin raksalla riittää. Juhlapyhät on muutkin vietetty raksalla, mutta jotenkin juhannus on itselleni ainut, joka on todella potuttanut viettää raksalla. Ihan ei olla siinä tilanteessa, missä piti olla juhannuksen jälkeen. Edessä siis myöhäisiä iltoja raksalla ensi viikollakin.

Tämän viikon puuhastelut kuvina




Keittiön mikrosementtiseinä saatu lähes valmiiksi, vielä kolme lakkakerroksen sivelyä jäi huomiselle. Tulossa kokonaan oma postaus lähiviikkoina mikrosementin laitosta. Olipa muuten vaikea kuvata seinää, ei pääse ollenkaan oikeuksiinsa mikrosementtiseinä kuvissa, livenä näyttää paljon paremmalta.


Keittiön vesipisteen vesieriste ja välitilaan tulossa myös mikrosementti.


Korkean tilan katto saatu levytettyä valmiiksi.


Makuuhuoneen seinälle tulevan teeveen johdot piilotettu seinän väliin, sillä ei haluta mitään rumia johtoja näkyville.




Alakerran vessa viimeistelty levytysvalmiiksi. Juhannuksena mallailtiin kalusteita ja pönttöä paikalleen, jotta saatiin tarkat paikat mallattua ja sähköt vedettyä. Pistorasioita näyttää olevan hirveästi, mutta ne menee onneksi piiloon, kaksi pistorasia tulee meidän allaskaappiin, yksi korkean sivukaapin sisään ja yksi jää led-valaistun pyöreän peilin taakse.


 Meille tulee listattomat ikkunat (kuvissa vielä keskeneräiset),  joten ikkunan pielukset tulee tehdä käsin kipsilevystä. Ikkunoita meillä on melkoisesti, arvatkaa siis vaan kuinka monta kertaa Harri on kironnut työn määrää. Yritän muistutella kuinka paljon hienompi lopputulos saadaan ilman listoja ;)


Tässä taas yksi omatoimirakentamisen ihanuuksista. Kuvissa meidän työhuone, josta liesituulettimen poistoilmaputki matkaa katolle. Se koteloidaan kulkemaan seinässä, mutta yhtäkkiä keksin että voisiko tuota tilaa käyttää hyväksi. Niimpä teimme pienen mutkan poistoilmaputkelle ja saimme loistavat hyllyt mapeille työhuoneen pöydän viereen.

Olen mallannut ledien tarkkoja paikkoja kattoihin, jotta Harri pääsee ledit nopeasti kattoon upottamaan. Ei kovin helppo homma munkaltaiselle perfektionistille, sillä en kestä jos niiden linjat heittää edes pari milliä. Tiedän kukaan ei nää muutaman millin heittoja katossa olevista ledeistä, mutta yöunethan siinä menee jos ne heittää :)

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Asuntokaupat tehty ja muutto lähestyy


Perjantaina tehtiin sitten lopulliset kaupat nykyisestä asunnostamme. Vaikka tämä myynti varmistui jo parisen viikkoa sitten niin faktahan on, että mitä vain voi tapahtua siihen asti ennen kuin kaupan vahvistaja on kaupan vahvistanut. Kiinteistökaupoilla on  aina oltava mukana kaupanvahvistaja. Nyt on kauppa vahvistettu ja me käännämme pian uuden sivun elämässämme. 

Helpotus tämä oli toki myös rahallisesti. Nyt pääsemme rakentamaan omalla rahalla eikä tarvitse olla enää naimisissa pankin kanssa. Tai no naimisissa pankin kanssa taidamme olla sen seuraavat 25 vuotta, mutta nyt ei tarvitse enää toimitellla valmiusastetodistuksia tai laskuja pankille vaan laskut saa maksuun omasta pussista.

Kuvituskuvina kuvia meidän vanhasta kodista


Nyt voisi olla myös se hetki kun olisi ehkä aiheellista painaa paniikkinappulaa, sillä muuttoon on enää 27 päivää ja kun näette seuraavassa postauksessa kuvat raksalta niin pystytte varmasti itsekin toteamaan, ettei se varmasti ole muuttovalmis tuossa ajassa. Onneksi asioilla on tapana järjestyä. Otetaan siis plan B käyttöön ja täytyy keksiä jonkinlainen väliaikaismajoitus. Mä jo varoittelin veljeäni, että voi olla että se joutuu tarjoamaan meille väliaikaismajoitusta. Me ollaan sikäli aika helppoja "vieraita", kun ei varmastikaan käydä kuin näyttämässä päätä tyynyssä majoituspaikassa, kaikki muu aika kuin uni-aika tulee varmasti vietettyä raksalla tai töissä.

Painetaan niin pitkää päivää tontilla siis seuraava kuukausi (ööö, siis samalla linjalla jatketaan kuin pari viimeistä kuukautta) ja toivotaan että saadaan koti muuttovalmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Elokuussa kun lomani loppuu ja täytyy jättää koirat keskenään niin pitäisi kyllä viimeistään olla muutto takana tai pitää ottaa jo plan C käyttöön. Valitettavasti näyttää siltä, että myös juhannuksen vietto jää meiltä TAAS väliin. Hieman alkaa painaa viettää jo toista vuotta putkeen kaikki juhlapäivät raksalla, mutta tällä mennään. Tai itse yritän karata edes vajaaksi vuorokaudeksi mökille, mutta muuten hommaa riittää raksalla koko juhannukseksi. Tasoitemiehet tulevat maanantaina ja sitä ennen pitäisi viimeistellä vaikka mitä. Niin ja Tulikiveltä tullaan mittaamaan keittiöstä tarkat mitat keskiviikkona, jotta meidän kivitasot saadaan tuotantoon, mutta keittiön kasaamista ei ole vielä aloitettukaan.


Meillä on muuten varmaankin vuoden surkein ajankohta muuttaa rakenteilla olevaan taloon. Heinäkuu on tunnetusti koko Suomessa lomakuukausi ja silloin Suomi hiljenee. No meillähän olisi tietenkin juuri heinäkuulle tarvetta erinäisille palveluille sekä tuotteiden toimitukselle. Aiheuttaa siis vielä jo olemassa olevien säätöjen vuoksi pientä lisävaivaa, kun moni tehdas sulkee ovensa heinäkuuksi. Näyttää siltä että näistäkin säädöistä on selvitty ja tavarat saadaan tontille heinäkuussa. 

Tämänhän pitäisi olla "helppo" muutto, eikös. Ei tarvitse muuttaa kuin sänky vanhasta kodista ja voimme tässä kuukauden päivät "rauhassa" siirtää tavaroita uuden kodin kellariin odottamaan alakerran valmistumista. Kuulostaa rentouttavalta. As if. Ollaan kaukana siitä. Muutto jää 99 % minun harteille, sillä Harrin on pakko olla viimeiseen hetkeen asti rakentamassa uutta. Heräsin tähän faktaan alkuviikosta ja siitä sisuuntuneena nyt on koti täynnä pahvilaatikoita. Yhden pahvilaatikon olen vasta täyttänyt ja muistin kyllä heti kuinka vihaankaan muuttamista. 


lauantai 16. kesäkuuta 2018

Saako jo vähän tuulettaa?

Viime viikonloppuna oli aikaa noutaa meidän laminaatit raksalle. Eikös siinä vaiheessa olla jo aika pitkällä, kun raksalla on tarvetta laminaatille? Vähän voi siis jo tuulettaa. Hetki kyllä joudutaan odottamaan vielä asennusta, sen aikaa laminaatti odottelee kellarissa. Arvatkaa vaan kuinka monta kertaa olen jo käynyt hypistelemässä laminaattipakkauksia kellarissa. 

Lattian valinta ei ollut helppoa, josta kirjoittelinkin viime helmikuussa. Lattian valinta oli yksi vaikeimmista valinnoista. Laminaatti pinta-alaa on meillä noin 190 m2 ja ei kyllä naurata, jos laminaatti ei jostain syystä miellyttäkään silmää. Vieläkin jännitän miltä valintamme tulee näyttämään isolla alalla. Kiitos muuten Teille kaikille, jotka jaksoitte jakaa mielipiteitä kanssamme laminaattiin liittyen. Meidän valinta oli Parador Basic 600 Oak Ascada White Limed, KL 32. Tykkään kovasti kyseisen laminaatin eläväisyydestä. Se on myös normaaleita laminaatteja leveämpi ja näin tulee ihanasti lankkulattiamainen fiilis. 



Loppusuoralla oli myös toinen Bauhausin laminaatti Parador Tammi Skandinavian,  mutta se taittoi osassa valoissa siniseen, jota emme missään nimessä halunneet. Onneksi meille painotettiin sisustussuunnittelijan suunnilta, että laminaatin mallipalat täytyy tsekata kaikissa mahdollisissa valoissa useampana päivänä ja mahdollisimman useassa eri kohdassa pitkin taloa. Mikäli emme olisi näin tarkasti laminaattien mallipaloja tontilla ihmetelleet pidemmän aikaa niin ostoskoriin olisi voinut päätyä esimerkiksi juuri edellä mainittu muuten ihana laminaatti.

Yritimme miettiä valintaa myös mahdollisimman hyvin käytännöllisyyden kannalta. Emme valinneet  vaaleinta, missä kuuleman mukaan näkyy ihan kaikki. Kahden koiran kodissa ei ihan toimisi. Tarkoitus on muuton jälkeen investoida Kärcherin lattiapesuriin, joka toivottavasti tulee helpottamaan suuresti minun siivouksiani.

Meinasi muuten jäädä koko laminaatti saamatta. Ainakin Bauhaus tuntui tekevän kaikkensa, ettemme olisi sitä saaneet. Mikäli laminaatin valinta ei olisi ollut niin vaikea prosessi, jota en halunnut aloittaa alusta niin olisin kyllä lyönyt pariin otteeseen hanskat tiskiin Bauhausin kanssa. Tilasin laminaatin alunperin toukokuun alkupuolelle ja kysyin vielä erikseen tulenko maksamaan laminaatin ennen noutoa. Puhelimessa vakuuteltiin, että laminaatin voi maksaa noudettaessa. Laminaattia ei kuitenkaan ikinä kuulunut ja selvisi että tilaaamani laminaatti oli myyty eteenpäin. Ymmärrän täysin hyvin että jokaiselle sattuu virheitä, enkä olisi edes ajatellut asiaa sen enempää, jos olisin saanut asiakaspalvelua tapahtuneen jälkeen ja hieman apua/tietoa kuinka saisin laminaatin mutta sainkin syyttelyt että oma vikani kun en tullut maksamaan laminaattia. Liian pitkä tarina kerrottavaksi, mutta muitakin sattumuksia ehti tämän jälkeen käymään ennen kuin laminaatti tontille saapui.

Yksittäisiä negatiivisia asiakaspalvelutilanteita tapahtuu valitettavan useassa paikassa ja useimmiten ne menevät itselläni ainakin aivan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta tämä tilanne kun ei valitettavasti ollut ensimmäinen eikä toinenkaan tilanne kyseisessä liikkeessä, niin alkaa pikkuhiljaa menemään tunteisiin. Onneksi asiakkaat saa äänestää jaloillaan. Toivottavasti muissa Bauhausissa toimii vähän paremmin asiakaspalvelu kuin Espoon Bauhausissa. Onneksi laminaatti on nyt meillä ja nyt vain peukut pystyyn, että voimme olla tyytyväisiä valintaamme. Sehän tästä laminaattifiaskosta nyt vielä uupuisi, kun joutuisimme palauttamaan laminaatit.


torstai 14. kesäkuuta 2018

Rakennusviikko... aivan liikaa

Kuten voi otsikosta huomata rakennusviikkoja alkaa olla jo melkoisen monta takana. Riippuen mistä laskee, mutta jos laskee siitä kun kaivinkoneen kauha on ensimmäisen kerran tontille laskettu meillä olisi rakennusviikkoja pitkälti yli sata mittarissa. Ehkäpä oikeammat rakennusviikot laskettaisiin perustusten teosta lähtien ja tällöin elettäisiin rakennusviikkoa 60. Raksaviikko 60 ei alkanut kovin mairittelevasti, kun jouduimme hieman "purkamaan" taloa. Kylpyhuoneesta ja saunasta piti purkaa seinärimoitukset ja poistaa höyrysulkumuovi, sillä talotehdas oli vetänyt meidän kosteisiin tiloihin höyrynsulkumuovin ja näihin tiloihin on tulossa vedeneriste. Molempia ei voi olla samassa seinässä, jotta ilma pääsee kiertämään. Näin siis purkasimme seinärimat ja poistimme höyrunsulkumuovin. Isäni ja veljeni tuli auttamaan ja ihmetys oli kova, kun luulivat tulevansa rakentamaan meidän taloa ja joutuivatkin purkuhommiin. :) Purkuhommien lisäksi viikon aikana on mm.

Nostettu kodinhoitohuoneen ja saunan välistä seinää





Aloitettu tasoitetyöt



Siivottu, siivottu, siivottu ja sen myötä raksaportaat siirretty eteiseen


Telineet kasattu ja olohuoneen korkean tilan katon levytys aloitettu


Kellarin tukimuurin antura raudoitettu loppuun ja valu oli viime viikolla

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Sisustusajatuksia ja haaveilua

Uuden kodin rakentaminen tarkoittaa samalla kokonaisen kodin sisustamista. Alkuun haaveilin että haluan kodin mahdollisimman nopeasti valmiiksi myös sisustustuksen  osalta. No, niistä haaveista on kyllä luovuttu jo aikaa sitten. Yritän pitää maltin mukana. Mieluummin ilman jotakin huonekalua kuin huonoja väliaikaisratkaisuja. Tulemme "rakentamaan" sisustusta pikkuhiljaa. Tärkeimmät huonekalut tulee jo kesän aikana hankittua tai on hankittu jo, mutta suurimman osan tiloista haluan sisustaa vasta, kun olemme muuttaneet sisään.

Uuden kodin sisustustaminen lähtee aivan tyhjästä. Aikaisemmat ostetut asunnot ovat olleet hyvin tyylikkäästi sisustettuja ja niistä on saanut hyvinkin ideaa omaankin sisustukseen. Nyt kun sisustaminen lähtee täysin tyhjän päältä niin päätimme heti aluksi ottaa mukaan sisustussuunnittelijan. Meillä on ollut sisustussuunnittelija matkassa jo reilun vuoden ja suosittelen kyllä lämpimästi käyttämään projektissa sisustussuunnittelijaa mukana. Meillä Harri rakentaa, joten sisustuspuoli on jäänyt täysin minulle.

Mites te muut omatoimirakentajat? Meneekö se Teilläkin niin että mies rakentaa ja naiselle jää kokonaan sisustaminen? Harvoinpa rakentavalla osapuolelle eli meidän tapauksessa Harrilla on aikaa tai energiaa miettiä kaiken härdellin keskellä mitään sisustusvalintoja. Onko puolisonne ylipäätään kiinnostunut sisustamisesta? En kuitenkaan asu yksin talossa ja haluan ehdottomasti, että myös Harrin "jälki" näkyy. Yritän siis mahdollisimman paljon kysyä ja kuunnella myös hänen toiveita. Useimmiten meidän sisustusmaku kyllä kohtaa täysin. Ei aina.

Muutamat ideat Harri on torpannut täysin ja ne onkin heitetty sitten romukoppaan. Minä ja sisustussuunnittelijamme Pia olisimme mielellämme nähneet alakerran wc:ssa Hexagon laattaa. Niin ja pariin makuuhuoneeseen Pia ehdotti yhdelle seinälle tapettia. Nähtyäni Harrin ilmeen kun uskalsin edes ehdottaa tehostetapettia, luovuin kuitenkin näistä ajatuksista. Meille ei siis tule Hexagonia eikä tapettia millekään seinälle. Case closed.

Otsikon mukaisesti olen kerännyt tähän niitä omia sisustushaaveilujani. Suomalaisten suunnittelijoiden klassikkotuotteita. Haaveissa nämä on, mutta ainakaan tällä hetkellä ei budjetista löydy lovea näille ihanuuksille, joilla hintalappu ei ole yhtä "ihana". Aina saa haaveilla. Mikäli sisustusmakuni ei yhtäkkiä muutu niin tulen kotiuttamaan näistä kaikki, mutta se ei valitettavasti ihan parissa vuodessa onnistu. Lottovoittoa odotellessa.


Kaikki tämän postauksen kuvat Finnish Design Shop






Woodnotes K-tuoli design Harri Koskinen. Hinta 2129 euroa. 
Tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä (ainakin siihen asti kunnes näin hintalapun) messuilla viime vuonna. Aivan ihana istua.

Woodnotes K-rahi design Harri Koskinen. Hinta 798 euroa. 
Tarvitseehan tuoli seurakseen rahin.



Secto design Secto 4200 valaisin 60 cm. Hinta 410 euroa.
Kolme näitä ihanaa tunnelmanluojaa pääsisivät ison ruokapöydämme päälle.


Secto Design Secto 4210 lattiavalaisin musta. Hinta 735 euroa.
Suomalainen klassikkovalaisin Secto löytäisi varmasti paikan meiltä oleskeluhuoneen lukunurkkauksesta.




Artek Aalto jakkara E 60 musta. Hinta 250 euroa.
Klassikko. Niin yksinkertainen mutta niin kaunis. Monipuolinen.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Portaat tuotannossa

Taas yksi iso päätös tehtynä. Oikeastaan päätös tehtiin jo keväällä, mutta nyt pääsen siitä kertomaan täälläkin enemmän, kun olemme saaneet luonnoskuvat. Kyseessä siis talomme portaat. Meidän valintamme on Gradon Kaita portaat. Porrasrunko mattamusta ja askelmat valkolakattua koivua. 

Viime lokakuussa laitoin tarjouspyynnöt kolmeen eri yritykseen; Gradolle, Tähtiportaille ja Steelprolle. Grado oli kallein, mutta ehdottomasti modernein ja tyylikkäin. Jotkut (lue liian monet) päätökset vain tulee tehtyä enemmänkin tunneperäisesti kuin järjellä. Portaat ovat kuitenkin talomme näkyvimmällä paikalla, joten halusimme niistä näyttävät. Pystyin siis hyvällä omallatunnolla perustelemaan miksi panostimme näin paljon rahaa portaisiin. Ja niitä ei varmasti tulla laittamaan lähiaikoina vaihtoon. 

Gradon myyjä kävi muutama viikko sitten mittaamassa portaat meillä paikan päällä ja viime viikolla saimme luonnoskuvat Katsoimme myös mallipaloista sävyt kuntoon. Pystyimme samalla vertaamaan sitä valitun laminaattimme kanssa. Oikein hyvin sopii yhteen. Grado toimittaa myös yläkerran aulan sekä oleskeluhuoneen lasikaiteet meille, josta kuvat alempana.

Otimme portaat asennettuna ja hintaa portaille lasikaiteineen tuli 12 250 euroa. En edes uskaltanut kysyä kuinka paljon olisi portaat maksanut Gradon hienoimmalla mallilla KIDE:llä jossa ei ole näkyviä kiinnikkeitä ja täyspaksut askelmat. Nyt oltiin jo niin paljon yli budjetin, että hirvittää. Ei mene enää kauaa kun nämä pääsemme jo livenä näkemään. Portaiden asennus on tarkoitus suorittaa kesä-heinäkuun vaihteessa. 








sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Tehtävää on enemmän kuin aikaa ja voimavaroja

Ihan mahtava kesäviikonloppu. Astetta mahtavampi se olisi varmasti ollut jos sen olisi saanut viettää veden äärellä tai vaikka veneillen. Meillä se meni kuitenkin aivan täysin raksalla ja kotona tuli käytyä vain käyttämässä päätä tyynyssä. Sen verta paniikki iskee meidän aikataulun kanssa, että jostain se jaksaminen täytyy vain kaivaa. Onneksi kesä ja valoisat illat ja yöt. Viime kesänä ei helteistä nautittu niin ei potuttanut niin paljoa viettää kesä raksalla.  Tämä tajunnan räväyttävä ihana alkukesä on kyllä jäänyt meiltä aivan täysin unholaan kun kaikki vapaa-aika menee raksalla. Ei auta kuin toivoa ensi kesän olevan yhtä ihana, jos silloin jo pääsisi vähän nauttimaankin helteistä. Tuo lähemmäs kolmekymmentä astetta on myös aivan liian kuuma keli työskennellä. Minkäänlaisia lämpöjä meillä ei ole pitkään aikaan ollut päällä, mutta sisällä lämpötila kipuaa myös kolmeenkymmeneen asteeseen. Melko hikiset olot siis.


Sen verran on silmät ristissä rankan viikonlopun jälkeen niin tänään mennään hyvin kuvapainotteisella postauksella, pienen pieni kurkistus mitä me ollaan viime viikkoina puuhailtu raksalla. Enkä jaksa edes kuvia käyttää Lightroomin kautta, joten kuvat nyt suoraan kännykän kautta, mutta koittakaa kestää :)


Raksavarustus kohdillaan lauantai-iltana


Yläkerran kaikki seinät paikallaan ja suurin osa levytettykin.



Sähköjä on vedetty PALJON. Tässä kuvassa työhuoneen johtoviidakkoa.


Kylpyhuoneen shampoo syvennys valmistunut. Siitä tulee ihana.


Ilmanvaihtoputkia asennettu.


Yläkerran aula.


Alakerran wc työn alla, wc pönttökin käynyt jo mallattavana.


Kodinhoitohuoneen tekniikkakuilu (IV putkia, vesiputkia, sähköjohtoja ja viemärituuletusputki).


Saunan, kodinhoitohuoneen ja kylpyhuoneiden väliseinäharkot saapuneet ja kannettu sisälle.


Kellarin tukimuurin teko aloitettu raudoitushommilla.