lauantai 26. toukokuuta 2018

Sähköjä sähköjä

Talon valaistukseen ja sähköistykseen kannattaa panostaa, vaikka eihän se itsellänikään ollut projektin alkuvaiheessa vielä selvillä kuinka paljon näiden suunnitteluun menee aikaa. Onhan se selvää, että sähköratkaisujen valinta vaikuttaa merkittävästi asumismukavuuteen, energiatalouteen ja valmiin asunnon arvoon. Itselleni alkuun sanat sähkösuunnitelma ja valaistussuunnitelma kuulostivat aivan himmeleiltä, mutta tässä vuoden aikana olen oppinut aivan valtavasti kumpaisestakin. Seuraavaan kotiin voinkin jo itse tehdä valaistussuunnitelman ;)

Ennen kumpaisenkaan suunnittelun aloittamista tulee kartoittaa mahdollisimman tarkasti ne omat toiveet, tarpeet sekä teknilliset vaatimukset. On myös tarpeen kartoittaa oma budjetti sähköistykselle. Tähänkin, kuten moneen muuhunkin talonrakentamisen osa-alueeseen, saa kulutettua uppokaupalla rahaa tai sen saa tehtyä järkevällä budjetilla. Esimerkiksi yhden ledin hinta vaihtelee paristakympistä muutamiin satasiin.



Alakerran sähkösuunnitelma

Sähkösuunnitelmien mukaan meidän taloon tulee vähintään 80 lediä. Näin ollen on melkoinen ero maksaako meillä yksi ledi 50 euroa vai 150 euroa. Olisin ehdottomasti halunnut neliönmalliset ledit kattoon ja myönnän olin aika ehdoton siinä. Yrityksistä huolimatta emme kumminkaan löytäneet järkevänhintaisia, tyylikkäitä ja laadukkaita neliönmallisia ledejä vaan jouduin hyväksymään pyöreänmalliset tällä kertaa. Kun puhutaan useamman tuhannen euron erosta loppusummassa niin ehkäpä pystyn kuitenkin elämään niiden pyöreiden ledien kanssa. Täytyy olla katselematta kattoon. Ehkäpä olen unohtanut jo koko asian sisäänmuuttaessa, toivottavasti. 

Valaisinsuunnitelma ei ole millään muotoa pakollinen, mutta suosittelen kyllä sellaisen tekemään yhdessä sisustussuunnittelijan kanssa. Valaisinsuunnitelma tulee tehdä ennen sähkösuunnitelman tekoa, jotta vältytään turhalta työltä. Meidän projektissa on hyvin alusta asti ollut mukana sisustussuunnittelija ja hän teki meille jo vuosi sitten valaistussuunnitelman. Kävimme yhdessä läpi rakennustavan, asunnon tilat, materiaalit sekä meidän toiveet ja tarpeet.


Yläkerran sähkösuunnitelma

Tämän jälkeen otin yhteyttä sähkösuunnittelijaan, jonka nimen bongasin paristakin eri vanhemmasta rakennusblogista. Meille tuli myös ABB:n free@home taloautomaatio, joten oli tärkeä palkata sähkösuunnittelija, joka tuntee kyseisen taloautomaation. Meidän sähkösuunnitelman teki Sähköasennus Tammisto ja siellä Miikka Tammisto. Voimme lämpimästi suositella, kaikki toimi todella hyvin ja aikataulussa. Kyseinen yritys toimii Turussa mutta välimatka ei haitannut mitään. Suurin osa hoidetaan kuitenkin sähköpostitse ja yhden puhelinpalaverin Harri kävi Miikan kanssa. Sähkösuunnitelman teimme Miikan kanssa jo vuosi sitten, mutta hyvin kiltisti vastailee vielä tänä kesänäkin Harrin kysymyksiin.



Sähkökaapille tuleva johtoviidakko ja lisää johtoa vielä tulossa


Me (eli siis Harri, tai ehkä mäkin voin ottaa yhden prosentin kunniasta sillä aika monesti roikkunut jonkun kaapelin varressa, hahhah) teemme johdotukset itse ja asennamme koje- ja kytkentärasiat paikalleen. Sähkömies tulee sitten tämän työn jälkeen kytkemään sähköt ja tekemään käyttöönottomittaukset. Kuten olen kirjoittanut tämä sähköjen vetäminen on tuntunut aivan älyttömän hitaalta vaiheelta. Mihin kohtaan pistorasia? Mihin kohtaan katkaisija? Mille korkeudelle? Aikaa näihin pähkäilyihin saa upotettua aivan hurjasti.

Pistorasioiden määrää ei ole missään määrityksissä asetettu. Kaikkialla kehotetaan laittamaan niitä kuitenkin mieluummin liikaa kuin liian vähän. Näin mekin teimme, mutta mielestäni on kuitenkin hyvin tärkeä miettiä käyttötarkoitus ennalta ihan jokaiselle pistorasialle. Ne kun eivät ole kovin kauniita siellä seinillä ja kun niitä näkyy vähän jokapuolella seiniä niin ainakin minun sisustussilmäni näkee punaista. Meillä on se onni, että kun rakennamme itse, pystymme määrittelemään itse paikan päällä mikä pistorasia tulee mihinkään ja vielä tässäkin vaiheessa lisäilemään/muokkaamaan pistorasioiden paikkoja. Tuntuisi itse ihan mahdottomalta ennen talon nousua lyödä lukkoon sähkösuunnitelma, mutta näin kai se useimmiten "avaimet käteen" rakennuttajilla menee.

Tärkeä on ottaa huomioon aikaisessa vaiheessa jos haluaa "upottaa"/"kuljettaa" johtoja seinän sisällä paikoilleen. Esimerkkinä meillä tulee olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen seinälle kiinnitettävät televisiot. Sähkö- ja antennijohdot kuljetetaan seinän sisällä niille, jotta vältytään sähköjohtojen jäävän esille pitkin seinää. Myöskin meille tulee Genelecin kaiuttimet olohuoneen seinälle ylös, joten audiopiuhat kulkevat välipohjassa. 



Yleisvalaistuksena meillä tulee olemaan led alasvalot. Meille tulee ainoastaan olohuoneessa ruokapöydän päälle sekä portaikkoon riippuvalaisin. Haluan pitää katot mahdollisimman ehjänä näin katoista tulee siistit ja mahdollisimman pelkistetyt ja ledit saa sijoitettua kattoon symmetrisesti. Jalkalamppuja käytän sisustuselementteinä ainakin olohuoneessa ja oleskelutilassa. Portaikkoon tulee myös sivuille ylös-alas valot. Talon ulkopuolen seiniin tulee myös ylös-alas valot sekä terassin kattoihin ledit. Epäsuoraa valaistusta haluaisin myös käyttää mutta on vielä vähän epävarmaa tuleeko sitä muualle kuin kylpyhuoneeseen nyt ainakin. Liiketunnistimella toimivia valoja tulee pihalle sekä ainakin eteiseen ja kellariin. 

Värilämpötilaakin mietittiin (arvatkaa vaan kuinka kauan), mutta pääsin sisustussuunnitelijan luona näkemään samassa tilassa sekä 3000K ja 4000K sävyt, joten oli helppo päätyä 3000K sävyyn. Ajattelin moderniin kotiin käyvän tuon 4000K sävyn, onhan se puhtaan valkoisempi, mutta voi myös taittaa liian kylmäksi eli siniseen. En missään nimessä halua valon taittavan siniseen ja kun tietyssä tiloissa näin voi käydä niin mentiin tuolla varmemmalla valinnalla. Tämänhetkisessä kodissa ei ainakaan 3000K ole yhtään liian kellertävä. Tähän toki vaikuttaa niin valtavasti muut materiaalit ympärillä, mutta toivotaan että olemme siihen tyytyväisiä.

4 kommenttia:

  1. Hei!
    Sähkösuunnitelmat näyttävät silmääni aina todella sekavilta ja ihmettelenkin aina, miten ammattilaiset onnistuvat tulkitsemaan niitä. Myös sellaisen luominen tuntui todella vaikealta, kun rakensimme taloamme. Olen samaa mieltä kanssasi valaisinsuunnitelman tekemisestä, sekin voi loppujen lopuksi olla monimutkaista ilman osaavaa apua.

    VastaaPoista
  2. Sähkötyöt ja sähköurakointi on kyllä ammattilaisen hommaa. Kiitos hyvistä vinkeistä ja havainnollistavista kuvista :)

    VastaaPoista
  3. Huh, näyttää monimutkaiselta. On niin monenlaista johtoa ja väkkyrää. Meillä on suunnitteilla talonrakennus, ja tottakai sähkötyöt edessä. Me tosin etsimme siihen ihan ammattilaisen, ettei vaan sattuisi mitään vahinkoa. Teidän suunnitelma valaistuksen suhteen kuulostaa erittäin hienolta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä postauksesta. Meillä on tyttären taloon tulossa sähköasennus nyt lähiaikoina, he löysivät siihen ammattilaisen Oulusta. Itseltäni ei kyllä tuollainen luonnistuisi, menisi varmasti kaikki piuhat sekaisin ja varmaan suuremmatkin vahingot! Mukavaa että olit lisännyt tähän havainnollistavia kuviakin.

    VastaaPoista