keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Raksalla Suomea juhlien


"Oi katso Suomi, sinun päiväsi koittaa"
Ensiksi tärkeimmät. Hyvää itsenäisyyspäivää ja onneksi olkoon Suomi 100 vuotta. Upea tunne oli päästä nostamaan tänään malja kauniin ja upean maamme kunniaksi sekä kaikille Heille uskomattomille ihmisille, jotka olivat tekemässä tästä kaikesta edes mahdollista. Respect. Kiitollinen ja ylpeä, että Suomea saa kutsua kotimaaksi. Valitettavasti kaikki upeat juhlallisuudet pääkaupunkiseudulla jäi meiltä väliin, sillä lattiavalu painaa päälle ja tontilla on väännettävä juhlapäivästä huolimatta. Melko hienoa muuten, että meidän omakotitalo on rakennettu Suomen juhlavuonna. Ihan muuttovalmiiksi se ei tänä vuonna valmistu mutta pystytetty ainakin. 


Mitäs siellä meidän raksalla sitten oikein puuhaillaan? Edelleen valmistellaan lattiavalua kellariin ja ensimmäiseen kerrokseen. Lattialämpöputkitus tullaan asentamaan 21.12 ja lattiavalu on 22.12. Kellari alkaa valmistumaan. Putkia kulkee siellä ainakin jo niin paljon ristiin ja rastiin. Niiden sijoittelu tulee katsoa hyvin tarkkaan ja on ollut aikaavievää miettiä jokaisen putken paikka ja kaadot. 

Alkuun tekniikoita pystyi kaivamaan kaivinkoneella (onni on iso kellari tai pieni kaivinkone, jotta kellariin mahtuu kaivinkoneella), mutta nyt mennään lapioimalla, sillä valmiiden putkitusten päältä ei enää voi ajaa kaivinkoneella. 


Huomenna tontille tuodaan lattiaeristeet Thermisolilta ja viikonlopun proggiksena olisi saada ne paikoilleen. Ohjelmassa on myös sekä perjantaina että lauantaina pikkujoulut, joten tulee varmasi mielenkiintoista miten jaksaa kaiken. 

Ulkopuolella taloa on kattoa pellitetty, räystäslaudoitukset aloitettu, ikkunoihin on saatu smyygit eli täytelistat (oikeanväriset). Ensin ehdittiin asentaa vääränväriset smyygit osaan ikkunoista, kunnes vasta huomattiin, että meillehän tulee tummanharmaat eikä valkoiset.

Ja se mikä ei tontilla lopu koskaan on siivoaminen ja tavaroiden siirtely paikasta a paikkaan c, d ja ö. Meidän tontilta ei tila varmasti lopu kesken, mutta tuntuu, että kaikki on silti kokoajan tiellä ja väärässä paikassa. Ehkäpä vaatisi meiltä hieman parempia organisointitaitoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti