sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Hyvästi raksaportaat

Maanantaina saimme viimein sanoa hyvästit pitkään palvelleille raksaportaille. Ne sai väistyä oikeiden portaidemme tieltä. Tämän vuoksi meidän maanantai raksalla venyi aamuun asti. Meidän oli maalattava eteisen seinät niiltä osin valmiiksi mihin portaat asennettiin. Tälle oli varattu viikonlopusta aikaa, mutta tasoitusporukkamme oli sen verran aikataulusta jäljessä että saivat seinät pohjamaaliin vasta maanantain aikana.

Gradon asentajat tulivat tiistai-aamuna ja portaat oli asennettu muutamassa tunnissa. Tiesimme kyllä mitä tilasimme mutta onhan ne vielä upeammat livenä kuin kuvissa, vaikkakin keskeneräisethän ne vielä on. Meidän kodissa portaat tulevat vastaan jotakuinkin heti sisäänastuessa. Ne ovat siis tärkeä osa ensivaikutelmaa. 

Portaiden ja kaiteiden asennus (kuten oikein mikään muukaan)  ei mennyt kuin kuuluisassa strömsössä. Tai oikeastaan portaiden asennus sujui loistavasti mutta itse kaiteiden lasit uupuivat kokonaan. Koska tässä on lähipäivinä soiteltu puuttuvan takan ja keittiön kivitasojen perään niin en ole vielä jaksanut soitella perään. Toivottavasti lasit pian löytyvät ja saamme nekin paikalleen. Sen lisäksi portaista löytyi heti muutama klommo, josta reklamoin Gradolle.


Aikaisemmat kirjoitukset portaista löytyy täältä







2 kommenttia: