torstai 9. elokuuta 2018

Viimein vapaa viikonloppu ja raksakuulumiset

Niin kovaan ääneen täällä edellisviikolla kehuskelin meidän pitävän vapaa viikonlopun raksalta hääpäivämme kunniaksi. Toisin kävi. Emme pitäneet edes vapaa-iltaa. Tällä kertaa se ei kuitenkaan johtunut raksasta. Meidän oli tarkoitus lähteä omalla veneellä Tallinnaan, mutta tuuli yltyi niin kovaksi toissa viikonloppuna, että oli pakko jäädä maihin. Niin meidän tuuria. Koko heinäkuu niin tyyntä ja se yksi heinäkuun lauantai, kun meidän pitäisi päästä merelle tuuli yltyi liian kovaksi. Siirrettiin siis vapaaviikonloppua viikolla eteenpäin. Ja viime viikonloppuna tuulet oli onneksi sen verran suotuisat että päästiin Tallinnaan ja sen myötä Harrikin sai viimein ensimmäisen vapaaviikonloppunsa sitten viime syksyn. Oli kyllä huippuviikonloppu, käsittämättömän hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja juomaa ja kelikin suosi niin mitä sitä enempää voi pyytääkään. Me kyllä vähän Harria kiusattiin reissussa, että miten se nyt selviää olla koko poissa raksalta ;)



Raksalla edetään hitaasti, mutta varmasti. Joskus vain toivoo, että aamulla herätessä kaikki olisikin jo valmista (hieman säätämistä tämä kodittomana olo aiheuttaa), mutta vielä ainakaan niin ei ole käynyt. Arki-illat ja viikonloput tehdään niin paljon kuin ehditään. Tasoitetyöt valmistui jo toissa viikolla, mutta nyt niitä on tässä omin kätösin korjailtu melko monta iltaa. Ei kiva. Onneksi valmistakin maalipintaa on jo nähtävillä. Yksi kokonainen huonekin on jo valmistunut, lattialistoja myöten. Päätimme, että taloon ei muuteta ennen lattialistoja, muuten ne listat ei ikinä mene paikalle ;) Helle aiheutti hieman lisähaastetta maalaamiselle, kun maali tuntui kuivuvan ennen kuin ehti edes seinälle asti. Verotti se myös jaksamista. Sisällä kun on se vähintään 30 astetta niin onhan se selvä, että taukoja on pidettävä usein ja silti meinaa pää pehmetä kuumuudesta.

Hajotin puhelimeni (yllätys) ja senpä vuoksi kuvat raksalta ovat olleet hieman vähissä lähiaikoina. Nyt niitä sataa sitten enemmänkin. Varoituksen sana rakentajille, se betoni on aika kova materiaali tiputtaa puhelinta siihen. Melko monta iskua puhelin on kestänyt betonilattialle, mutta eilen oli luovutettava sen suhteen ja marssittava puhelinkaupoille. Nyt on käsissä uusi Iphone X ja voi pojat miten hyvä kamera tässä on verrattuna edellisiin. Ei tarvitse enää raahata järkkäriä mukana, kyllä tällä kelpaa kuvailla. Ja äkkiä raksalla laminaatti asennukseen, ettei tämä ehtisi putoamaan betonilattialle.




Pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä on taas koeteltu lähiviikkoina. Huonon kärsivällisyyden ja lyhyen pinnan omaavat - älkää edes harkitko omatoimirakentamista ;) Ellette sitten toden teolla halua kasvattaa kärsivällisyyttänne. Meillä on ollut lieviä toimitusongelmia oikeastaan ihan kaikessa. Takka oli kuukauden hävyksissä. Kaidelasit olivat joutuneet meidän osoitteen sijasta Norjaan. Tekivät uudet mutta vieläkin yksi kaidelasi meiltä uupuu. En ole edes jaksanut soittaa perään, että missähän se mahtaa olla tai milloinkahan se mahdollisesti asennettaisiin. Keittiön tasot asennettiin kolmisen viikkoa myöhässä. Mutta nämähän ovat aivan perusmeininkiä rakentamisessa.



Edistystä on siis parin viikon aikana tapahtunut useammalla rintamalla. Maalausta pyritään edistämään jokaisessa mahdollisessa välissä. Nyt kovimpien helteiden kaikottua, se on taas varmasti hyvin paljon helpompaa. Kaikkia valittuja maalisävyjä on jo päästy testaamaan seinille ja ollaan molemmat hyvin hyvin tyytyväisiä kaikkiin valintoihin. Keittiöön saatiin viimein kivitasot ja keittiö on maalattu valmiiksi. Keittiö odottelee vielä yläkaappeja asennettavaksi, kodinkoneita ja pistorasioita. Se kauan odottamani päivä kun Festivot puretaan pakkauksista ja saan nähdä viimein meidän ihanan kylmäkeskuksen ja viinikaapin paikallaan on pian täällä. Ai että. Ja meille ei muuten tule sinisiä kaapinovia, vaan keittiö pysyy suojattuna muuttoon asti.




Laminaatti jännityskin on jo kaikonnut kun toissa viikolla asennettiin vierashuoneeseen laminaatti. Ihan nappivalinta. Tarpeeksi elävä, ettei ole tylsä, muttei kuitenkaan mene liian "villiksi". Miten paljon aikaa lattian valintaankin käytettiin aikaa. Ehkäpä se oli sen arvoista, sillä saimme juuri sitä mitä toivoimmekin. Portaiden asennuksesta kirjoittelinkin jo viime viikolla ja nyt eilen saimme vielä kauan kadoksissa olleet kaidelasitkin asennettua. Ja miten kaunis kokonaisuus yläkerrasta tulikaan kaidelasien myötä. Pääsi koiratkin ensimmäistä kertaa yläkertaan tänään nyt kun siellä on turvallista olla. Kylläpä olivat ihmeissään avoimesta yläkerrasta. Ylhäältä näkee isojen ikkunoiden myötä melko pitkälle. Tuijottelivat vain alakertaan lasien takaa innoissaan ulos ja alas. Arvatkaa vaan paljon kosteita nenänjälkiä meidän kaidelaseissa tulee olemaan.



Alakerran wc on työn alla. Sinne on vesieristeet tehty ja tänään Harri on levittänyt seinille sementtipohjaista seinätasoitetta. Useampi on kysynyt tuleeko meille alakerraan vessaan suihku, sillä kuvista voi päätellä että vesieristeessä ei ole nuukailtu, mutta meillä ei tule suihkua sinne. Seinät tehdään mikrosementistä, paitsi päätyseinä tulee mustasta panelista ja lattiaan tulee laatta. Sähkäri on myös jo käynyt. Meillä on ensimmäiset ledit paikallaan ja yksi pistorasiakin paikallaan. Tänään täällä oli myös putkimies. Pian meillä tulee juokseva vesi sisään asti. Luxusta.


Meidän takka seikkaili pitkään jossain, mutta viimein se viime viikolla tuotiin pihaan. Takan asennus aloitettiinkin heti viime viikolla. Pieniä tai ehkä vähän suurempiakin haasteita koettiin takkaa asentaessa, kun ei sitä voinutkaan asentaa haluamaamme kohtaan kattoristikoiden vuoksi. Siitä alkoikin sitten usean tunnin pään raavinta mihin se asennetaan. Ihan ei ollut se toivottu kohta, mutta siinä se nyt jököttää ja sitä ei enää siirretä. Olohuoneessa ajatellen se on oikeastaan aika hyvä, mutta piipun olisimme mielellämme yläkerrassa vieneet enemmän lähelle tukipalkkia, mutta se ei onnistunut. Ei onneksi kuitenkaan ole minkään ikkunan edessä, joten eiköhän siihen totu. Kulkeehan monessa muissakin kaksikerroksissa kodeissa piippu yläkerran läpi, enkä ole koskaan ajatellut niitä häiritseviksi. Takka näyttää vielä ilman muuta sisustusta jotenkin säälittävän pieneltä, mutta kun saa huonekalut ympärilleen, se on varmasti oikein hyvä. Takka ei ole jäämässä harmaaksi vaan se tullaan maalaamaan valkoisella maalilla, joka tuli toimituksen mukana.


5 kommenttia:

  1. Ei kannata maalata takkaa. Oon pitkään ihaillut tuon valmistajan takan "raaka" näköä joka on tyylikkään betonisen näköinen. Paljon parempi ja modernimpi vaihtoehto kuin tylsä valkoinen maali. Jos välttämättä on pakko saada valkoiseksi niin jokin valkoinen hiertopinta tai laatoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Oot aivan oikeassa, että valkoinen maali on vähän tylsä, mutta ei se kyllä tuollekaan pinnalle voi jäädä, on jotenkin aivan likaisen näköinen livenä. Tuo valkoinen hiertopinta rupesi kyllä kiinnostamaan taas. Sen tyyppistä katselin jo aikaisemmin, täytyy ehkäpä selvittää asiaa. Jos on vinkkejä sen tekemiseen niin otan mielelläni vastaan.

      Poista
    2. Nopeasti tutkailtua ei näytä kovin ihmeelliseltä hommalta jos osaa vähän tasoitushommia. https://www.youtube.com/watch?v=iK0FJZiMbm8
      Tossa video jossa melko hyvä ohjeistus, tosin tuo sun takka ei luultavasti vaadi edes verkotusta eikä pohjatasoitusta kun näyttää olevan yhtenäisiä elementtejä. Uskoisin että riittää jos elementit pohjamaalaa tolla valkosella silco maalilla ja sit vetää vaan tuon hiertopinnotteen pintaan.

      Poista
  2. Mekin olemme miehen kanssa yrittäneet tehdä mahdollisimman paljon itse remonttia uudessa kodissamme ja tällä hetkellä teemme juuri laatoituksia ja muita tasoitetöitä. Kyllä huomaa juuri, miten paljon menee aikaa, kun molemmat ovat vielä töissä kokoaikaisesti lisäksi. Kivan näköisen laminaatin olette valinneet, että mekin suunnittelimme olohuoneeseen saman tyylistä lattiaa. Tsemppiä remonttihommiin!

    VastaaPoista