Virallisesti kodittomat

Viikko sitten sunnuntaina luovutimme vanhan kämppämme avaimet uusille omistajille ja sen myötä meistä tuli virallisesti kodittomia. Onneksi asiat ei ihan niin huonosti ole. On meillä katto pään päällä evakkokämpässä, mutta maistraatin silmissä olemme kodittomia, sillä maistratti ei pysty tekemään muuttoilmoitusta ennen kuin kunnan rakennusvalvonta on merkinnyt asunnon valmistuneeksi.  Sehän tapahtuu vasta käyttöönottotarkastuksen jälkeen. Onneksi posti kuitenkin kulkee jo uuteen osoitteeseemme. Ja niinhän sitä sanotaan, että koti on siellä missä sydän on.

On tässä postinkin kanssa saanut vääntää postinumeron kanssa. Me rakennetaan haja-asutusalueelle, eikä ihan lähipiirissä ole naapureita ollenkaan. Puolet tontista on toisen kylän puolella ja puolet toisen kylän puolella, raja kulkee aikalailla tasan meidän talon halki.  Osa yksityistien numeroista kuuluu siis toiselle kylälle ja toinen puoli toiselle kylälle, mutta meidän talon kohdalla oli iso aukko numeroissa. Kolme kertaa piti soittaa jotta viimein sain tietää mikä meidän postinumero tulee olemaan ja vasta sen jälkeen he merkitsivät osoitteemme postinumerohakuun. Olen myös kolme kertaa pyytänyt, että postin jakelusta osoitettaisiin meille postilaatikon paikka, mutta sitä ei ikinä tapahtunut, joten lykkäsin sen kohdallamme tien varteen. Ehkäpä postinjakelija reagoi nyt viimeistään, jos paikka ei miellytä.

Muuton vuoksi raksalla oli hieman hiljaisempi vaihe, joka päivä siellä on jotain touhuttu, mutta muutto vei aikaa ja voimia. Poikkeuksena tietenkin tasoitehommat, jotka ovat edenneet raksalla ulkopuolisen toimesta. Meille on siis kahden viikon aikana ilmestyneet ihanat valkoiset seinät. Ja varjopuolena sitä kittipölyä on kirjaimellisesti JOKAPAIKASSA. Ja se kulkeutuu vaatteissa myös kotiin, autoon ja koirat ovat raksapäivän aikana muuttuneet valkoisiksi. 

Tämä omatoimirakentaminen on siitä vähän nihkeätä hommaa, et jos et itse ole raksalla edistämässä hommia, niin siellä ei valitettavasti hirveästi asiat etene. Blogikollegani Karita kirjoitti niin osuvasti ajatuksiani sanoiksi yhdessä postauksessa jokunen päivä sitten. Omatoimirakentajan silmissä välillä naurattaa (tai en tiedä pitäisikö itkeä) lukea talon rakennuttajien tekstejä  kuinka hirveän rankkaa rakennuttaminen on, mutta silti ehditään käydä lomamatkoilla ja mökkeillä viikonloput. En missään nimessä kiistä ettei rakennuttamisessa olisi oma stressinsä ja päätöksiä yhtä lailla paljon. Jotenkin vain mietin, että jos se rakennuttaminen on niin rankkaa niin kuinka rankkaa tämä omatoimirakentaminen sitten on. Ehkäpä se kynnys valittamiseen on melko paljon pienempi rakennuttajilla. Tai sitten olen täysin väärässä. Tuntuu vain siltä.

Tällä viikolla tapahtuu raksalla paljon. Niistä pian lisää. Tämä oli enemmänkin tälläinen pika-ilmoitus, että hengissä ollaan. Kello on lähemmäs kolmea yöllä ja olemme edelleen raksalla maalaamassa, järkevämpään ajatuksenjuoksuun ei tähän aikaan enää pysty. Miksi olemme täällä tähän aikaan selviää seuraavassa postauksessa. 

Ja tiedättekö mitä myös tapahtuu tällä viikolla. Meillä on ensi viikonloppuna ensimmäinen hääpäivä, ja sen vuoksi aiomme  (lue: minä aion, Harrilta ei kysytä)) pitää yhteisen KOKONAISEN vapaapaivän poissa raksalta. Toivoisin että muistaisin väärin, mutta valitettavasti en (varmisettu Harrilta) edellinen yhteinen vapaapäivä raksalta on viime alkusyksyltä (?!). Kuulostaa ihan hullulta, mutta niin se on vain on. Nyt siis varoittelinkin Harria, että mulle on ihan sama mikä seinä raksalla kaatuu, mutta me pidetään se vapaapäivä.

Ja muistakaahan laittaa meidän instatili @unelmiajarakennushommia, sillä siellä varsinkin stoorin puolella hyvin paljon reaaliaikaisempaa edistystä nähtävillä