tiistai 10. lokakuuta 2017

Pientä päänraavintaa -portaat


Kaksikerroksiseen taloon kuuluu luonnollisesti portaat. Portaat ovat usein keskeisellä paikalla ja meilläkin ne näkyvät heti astuttaessa sisään. Ulkonäön lisäksi täytyy ottaa myös huomioon käytännöllisyys ja toki portaiden tulee olla turvalliset. Ette uskokaan kuinka paljon olen käyttänyt aikaa sekä ajatuksia meidän tuleviin portaisiin. Google ja pinterest on laulanut, kun olen miettinyt että minkälaiset portaat meille tulee. Tässä muutama viikko sitten iski tajuntaani, että lattiavalu lähestyy ja päätös portaiden toteutustavasta pitäisi siis tietää pian ennen sitä. Apua. Toki jälkeenpäinkin voi päättää, mutta siinä vaiheessa se on jo rajannut tiettyjä toteutustapoja pois.


kuva täältä

Heti alkuun pystyin rajaamaan pois betoniportaat sekä puuportaat. Betoniportaat ovat liian raskaat, kun taas kokonaisuudessaan puuportaat eivät oikein sopisi meidän sisustukseen. Toiveissa on modernit, ilmavat, harmoniset ja  toki kauniit portaat. Mitä vähemmän näkyviä kiinnikkeitä, ruuveja tai pultteja on portaissa, sen parempi. Tällä hetkellä olen täysin ihastunut mustan teräsrungon ja puisten askelmien yhdistelmään, näyttää ihanalta. Mutta kuten kirjoitin, mielipiteet on muutaman kertaan tässä lähiviikkoina muuttunut. Olin jo ehtinyt kehittää pienimuotoisen porrasahdistuksen, joka helpotti lähetettyäni tarjouspyyntöjä eteenpäin. Toisaalta se voi palata moninkertaisena takaisin jos tarjoukset eivät istu lähellekään meidän budjettia. 



Tänä iltana lähti tarjouspyynnöt seuraaviin yrityksiin, TähtiporrasSteelpro ja Grado. Katsotaan mitä näistä syntyy ja mahdollisesti tulen myös kysymään muiltakin tarjouksia. Samalla pyydän myös tarjousta yläkerran lasikaiteisiin, kuten yläkerran pohjapiirrustuksesta voi katsoa, lasikaidetta on melko paljon yläkerrassa, lasikaide tulee jatkumaan myös oleskelutilaan asti. Lasikaide on upea, mutta ammunkohan itseäni nilkkaan ja onkohan se täynnä koiran nenänjälkiä. Kun sanoin tämän Harrille ääneen niin se vaan nauroi mulle, että yläkerran lasikaide on melko pieni ongelma siihen nähden että alakerrassa on ihan ikkunaa lattiatasoon asti. Sieltä tulee varmasti löytymään paljon kosteita nenänjälkiä, koiranomistajat varmasti tietävät mistä puhun. 


15 kommenttia:

  1. Tarvitsetko lainaa? JOS KYLLÄ! Ota yhteyttä Hobelman Finance and Mortgages Limitedin pienten ja suurten lainojen määrään. Tarjoamme lainoja kohtuullisella korolla 2%. Ota meihin yhteyttä sähköpostitse osoitteessa hobelmanfinance@gmail.com ja työskentelet kanssamme hyvästä kokemuksesta. +17816567138 luotto on avoin kaikille kansalaisuudesta riippumatta.

    VastaaPoista
  2. Attention! Attention!! Attention!!!,

    Do you need an urgent financial credit ***? *Email : bdsfn.com@gmail.com
    Emaill: anatiliatextileltd@gmail.com Very fast and direct transfer to your bank account * Repayment starts Six months after you get your Loan in your bank account * Low interest rate of 1% * Long-term repayment (1-30 years) Height * Flexible ***then monthly payment *.Email : bdsfn.com@gmail.com

    Name :
    Country :
    Phone number :
    Amount Needed as Loan :
    Purpose of Loan :
    Have you applied for loan online before (yes or no)
    Email : bdsfn.com@gmail.com
    Emaill: anatiliatextileltd@gmail.com
    Mrs.Emilia Fedorcakova

    Emaill: anatiliatextileltd@gmail.com How long will it be financed? After submitting the application *** You can expect a preliminary answer less than 24 hours funding in 72-96 hours after receiving the information they need yours.
    Email : bdsfn.com@gmail.com
    Emaill: anatiliatextileltd@gmail.com
    Name :
    Country :
    Phone number :
    Amount Needed as Loan :
    Purpose of Loan :
    Have you applied for loan online before (yes or no)
    Email : bdsfn.com@gmail.com
    Emaill: anatiliatextileltd@gmail.com
    Mrs.Emilia Fedorcakova

    VastaaPoista
  3. I’m Charles David by name, i want to use this medium to alert all loan seekers to be very careful because there are scam everywhere, Few months ago I was financially strained, and due to my desperation I was scammed by several online lenders. I had almost lost hope until a friend of mine referred me to a very reliable lender called Dr Purva Pius ( A God fearing man) who lend me a loan of $237,000 under 72 working hours without any stress. I explain to the company by mail and all they told me was to cry no more because i will get my loan from this company and also i have made the right choice of contacting them i filled the loan application form and proceeded with all that was requested of me and to my shock I was given the loan, If you are in need of any kind of loan just contact him now via: {urgentloan22@gmail.com}

    I‘m using this medium to alert all loan seekers because of the hell I passed through in the hands of those fraudulent lenders.

    Thanks you Dr Purva Pius Loan service for your help.

    VastaaPoista
  4. Hello Everybody,
    My name is Mrs Sharon Sim. I live in Singapore and i am a happy woman today? and i told my self that any lender that rescue my family from our poor situation, i will refer any person that is looking for loan to him, he gave me happiness to me and my family, i was in need of a loan of S$250,000.00 to start my life all over as i am a single mother with 3 kids I met this honest and GOD fearing man loan lender that help me with a loan of S$250,000.00 SG. Dollar, he is a GOD fearing man, if you are in need of loan and you will pay back the loan please contact him tell him that is Mrs Sharon, that refer you to him. contact Dr Purva Pius,via email:(urgentloan22@gmail.com) Thank you.

    BORROWERS APPLICATION DETAILS


    1. Name Of Applicant in Full:……..
    2. Telephone Numbers:……….
    3. Address and Location:…….
    4. Amount in request………..
    5. Repayment Period:………..
    6. Purpose Of Loan………….
    7. country…………………
    8. phone…………………..
    9. occupation………………
    10.age/sex…………………
    11.Monthly Income…………..
    12.Email……………..

    Regards.
    Managements
    Email Kindly Contact: (urgentloan22@gmail.com)

    VastaaPoista
  5. My Brothers and Sister all over the world, I am Mrs Boo Wheat from Canada ; i was in need of loan some month ago. i needed a loan to open my restaurant and bar, when one of my long time business partner introduce me to this good and trustful loan lender DR PURVA PIUS that help me out with a loan, and is interest rate is very low , thank God today. I am now a successful business woman, and I became useful. In the life of others, I now hold a restaurant and bar. And about 30 workers, thank GOD for my life I am leaving well today a happy father with three kids, thanks to you DR PURVA PIUS Now I can take care of my lovely family, i can now pay my bill. I am now the bread winner of my family. If you are look for a trustful and reliable loan leader. You can Email him via,mail (urgentloan22@gmail.com) Please tell him Mrs Boo Wheat from Canada introduce you to him. THANKS

    VastaaPoista
  6. Me tarjoamme taloudellista tukea yksityishenkilöille ja oikeushenkilöille sekä yrityksille mistä tahansa hinnasta, joka on 30000 ja 50 000 000 euroa, erittäin alhaisella 3 prosentin korolla, jotta varat saataisiin maksettavaksi 1 arkipäivän kuluessa. Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja. wedalloans24@gmail.com

    ota yhteyttä sähköpostitse.

    El. Sähköposti: wedalloans24@gmail.com

    Lainatarjous
    Philip Stones.

    VastaaPoista
  7. Me tarjoamme taloudellista tukea yksityishenkilöille ja oikeushenkilöille sekä yrityksille mistä tahansa hinnasta, joka on 30000 ja 50 000 000 euroa, erittäin alhaisella 3 prosentin korolla, jotta varat saataisiin maksettavaksi 1 arkipäivän kuluessa. Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja. wedalloans24@gmail.com

    ota yhteyttä sähköpostitse.

    El. Sähköposti: wedalloans24@gmail.com

    Lainatarjous
    Philip Stones.

    VastaaPoista
  8. LAINATARJOUS !!! HAE NYT

    Tarvitsetko taloudellista tukea? tarjoamme kaikki lainat 3 prosentin korolla. Takaisinmaksun laina-aika on 1-30 vuotta. tarjoamme seuraavia lainoja:

    * Henkilökohtainen laina,
    * Kaupallinen tai yrityslaina,
    * Opintolaina,
    * Asuntolaina,
    * Huono luotto tai velan sovittelu
    * Luottokortti.

    Ota yhteyttä sähköpostitse: wedalloans24@gmail.com

    Parhain terveisin
    Philip Stones
    wedalloans24@gmail.com

    VastaaPoista
  9. linerscredit@gmail.coHei

    Tarvitsetko lainaa henkilökohtaiseen tarkoitukseen tai yrityksesi tarpeisiin? Tässä on hyvä uutinen sinulle. Olet oikeassa paikassa. Meillä on kyky tarjota yrityksille ja yksityishenkilöille lainoja / lainoja 3%: n korolla.
    Sähköposti: azertmorter@gmail.com
    whatsapp: +13219993670
    Alexander Lynge
    taattu lainan tarjousm

    VastaaPoista
  10. Elämässä vaikeudet ovat ilmeisiä, etenkin taloudelliselta kannalta. Mutta voimme myös ennakoida sitä ja valmistella parempaa tulevaisuutta. Rahoitusmahdollisuus projektiidesi toteuttamiseen. Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja. Sähköposti: lorenzoagustina807@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Hake pikalainaa !!!!!!!!!

       Etsitkö varoja luottojen ja velkojen maksamiseen? Löydätkö itsesi a
    vähän vaivaa maksamattomien laskujen suhteen, enkä tiedä mihin suuntaan tai minne
    vuoro? Entä löytää hyvämaineinen velan vakauttamisyritys, joka pystyy
    auttavat sinua vähentämään kuukausierää niin, että sinulla on kohtuuhintaista
    takaisinmaksuvaihtoehdot sekä tilaa hengittää, kun se tulee vuoden loppuun
    kuukausi ja laskut on maksettava? Ashtondillon vahvistaa Laina koti on
    vastaus. Vähennä maksujasi helpottaaksesi kuukausikulujiesi rasitusta.
    Sähköposti: ashtondillon250@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Do you need a genuine Loan to settle your bills and startup

    business? contact us now with your details to get a good

    Loan at a low rate of 3% per Annual email us:

    Do you need Personal Finance?

    Business Cash Finance?

    Unsecured Finance

    Fast and Simple Finance?

    Quick Application Process?

    Finance. Services Rendered include,

    *Debt Consolidation Finance

    *Business Finance Services

    *Personal Finance services Help

    Please write back if interested with our interest rate EMAIL: muthooth.finance@gmail.com
    Call or add us on what's App +91-7428831341

    VastaaPoista
  13. Do you need a quick long or short term Loan with a relatively low interest rate as low as 3%? We offer business Loan, personal Loan, home Loan, auto Loan,student Loan, debt consolidation Loan e.t.c. no matter your credit score.
    Personal Loans (Secure and Unsecured)
    Business Loans (Secure and Unsecured)
    Consolidation Loan and many more.

    Contact US for more information about Loan offer and we will solve your
    financial problem. contact us via email: muthooth.finance@gmail.com
    Phone number: +917428831341 (Call/Whats app)

    VastaaPoista
  14. 2,686 / 5,000
    Translation results
    Tarvitsetko lainaa???? Henkilökohtaiset lainat vai yrityslainat???? Puhu minulle siitä. YHTEYSTIEDON NIMI: Wang Yongli Jos olet kiinnostunut, ota meihin yhteyttä osoitteeseen::::::financeloaninvestment@hotmail.com
    Whatsapp nyt: +639451256230

    VastaaPoista
  15. Tarvitsetko lainaa? henkilökohtaisia lainoja? yrityslainat? asuntolaina? Maatalous- ja projektirahoitus, PIKALAINA, Tarvitsetko lainaa maksaaksesi velkasi tai maksaaksesi laskusi tai perustaaksesi hyvän yrityksen? ? Myönnämme kaikenlaisia lainoja 2% korolla! yhteyssähköpostiosoite:(accessloanfirm2030@gmail.com)

    ota meihin yhteyttä osoitteessa accessloanfirm2030@gmail.com

    whatapp: +79258159150

    Huom
    accessloanfirm2030@gmail.com

    VastaaPoista