torstai 29. kesäkuuta 2017

Dynamiittia kuitenkin

Julkaisin edellisen blogikirjoituksen viime sunnuntaina, jossa kerroin että meidän ei tarvitse louhia vaan siirrämme talon paikkaa noin metrin alemmaksi. Nooh, eihän julkaisunapin painamisesta kulunut kuin kymmenisen minuuttia kun puhelin soi ja puhelu alkoi sanoin "meillä on pieni ongelma". Nämä puhelut on jo tulleet niin tutuiksi tämän projektin varrella. Tämänkertainen pieni ongelma liittyi siihen, että eipäs se auttanutkaan se talon siirtäminen vaan kallio lähtikin nousemaan toiselta kulmalta, joten emme siis välttynytkään louhinnalta.

Kuten myös kerroin meidän aikataulu ei nyt oikein enää repeäisi louhimiselle. Harrilla on onneksi oman yrityksen kautta hyvät kontaktit ja uskalsi sunnuntainakin soittaa kontakteilleen. Näin saatiin hommat mahdollisimman pikaisella aikataululla eteenpäin. Ja jo maanantai-aamuna kello 9 oli poravaunu meidän tontilla. Louhiminen aloitettiin maanantaina, mutta louhinta kesti paljon odotettua kauemmin. Kalliossa oli irtonainen kerros, joka aiheutti sen että porakruunu jäi useamman kerran jumiin kallioon. 

Pommittamaan päästiin siis suunnitelmista poiketen vasta tiistai-aamuna. Viisi kertaa yhteensä räjäytettiin. Dynamiittia kului noin 50 kg kiloa yhteensä. Yllättäen pommittaminenkaan ei mennyt ihan kuin elokuvissa. Tarkoitus oli että saamme räjäytyksistä louhetta perustuksien alle, mutta tämäpä kallio ei käyttäytynyt niin kuin yleisimmät kalliot vaan pintakerros jäi valtavan isoiksi kiviksi, josta ei ollut hyötyä pohjia ajatellen. Näin kivistä koitui ylimääräistä työtä ja joudumme ajamaan muualta louhetta talon pohjalle. Tässä vaiheessa voi taas todeta, että luojan kiitos teemme itse maanrakennustyöt, näistä yllätyksistä tulisi melko mojovat lisälaskut. 

Nyt on siis pommitettu ja hommat jatkuu taas. Jälleen ollaan vielä vähän enemmän aikataulusta jäljessä. Uhkaavasti talotoimitus lähestyy ja jotenkin aikataulu pitäisi saada kirittyä kiinni. Onneksi on kesä ja valoisaa ja voi tehdä työtä pitkälle iltaan. Vaikka meillä ei ole lähiympäristössä yhtään näkyvää naapuria niin kaivinkoneen ääni kyllä kantautuu hyvin pitkälle, joten kovin myöhään ei voi kuitenkaan kaivuuhommia tehdä.

Valtavan iso kiitos vielä Sterkman mining ilman Teidän joustamista olisimme pulassa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti