tiistai 4. heinäkuuta 2017

Keittiöpostaus vol 1

Maanrakennuspostausten väliin ajattelin hieman avata meidän keittiösuunnitelmia. Näitä keittiopostauksia tulee varmasti melko monta sillä olen (olemme) tässä vaiheessa käyneet jo seuraavien keittiötoimittajien luona; Noblessa, Kvik, Nixi-keittiöt ja Keittiömaailma. 

Voin kertoa, että on ollut melkoista päänraavintaa välillä tuon meidän keittiön kanssa. Mielestämme meillä on hyvin iso keittiö, mutta ei tarpeeksi iso. Voi harmitus. Olen siis joutunut luopumaan ainakin haaveissa olleesta aamiaiskaapista ja uhkana oli jopa luopua Festivon korkeasta viinikaapista, mutta siitä pidämme kyllä kynsin ja hampain kiinni. Olemme myös punninneet jospa pienennämme Festivon jääkaappi-pakastimen 20 cm pienemmäksi malliksi eli 100 cm leveäksi 120 cm sijaan, mutta niistäkään senteistä emme ole valmiita luopumaan. Vinkkivitosena siis tuleville rakentajille, mikäli keittiö on yhtä tärkeä paikka Teille kuin meille niin aloittakaa hyvissä ajoin keittiön suunnittelu -> tarkoitan siis ennen talon suunnittelun clousaamista. Meillä olisi ollut vallan helppo lisätä puuttuva 20 cm kahteen eri suuntaan suunnitteluvaiheessa, mutta nyt talon ollessa tuotannossa se (prkleen) 20 cm on mahdoton lisätä. 

Aloitetaan kertomalla Noblessan suunnitelmasta. Palvelu Noblessalla on ollut todella loistavaa alusta saakka. Heti ensimmäisestä yhteydenotosta asti asiat on edenneet hyvin sujuvasti , kun esimerkiksi Kvikillä kesti vastata kolmisen viikkoa ensimmäiseen yhteydenottopyyntöön ja tapaamisen aikaansaamiseksi meni seuraavat kolme viikkoa. Meitä on kuunneltu hyvin tarkasti, mutta toki esitetty tärkeitä ajatuksia/muutosehdotuksia noin niinkuin ammattilaisen näkökulmasta. 

Kuten edellisessä keittiöpostauksessa kävi ilmi suunnitelmissa on ollut valkoinen täysin vetimetön keittiö selkein yksinkertaisin linjoin. Tason väri on on ollut mietinnässä mutta näillä näkymin olemme päätymässä valkoiseen myös tason osalta. Harri on alkuun pelännyt kokovalkoisen keittiön olevan liian "sairaala" mutta nähtyään 3D kuvat Noblessan keittiöstä, jopa Harrikin ihastui valkoiseen keittiöön. 

Antaa kuvan puhua puolestaan. Kuvasta poiketen meidän Festivot tulevat olemaan mustia eikä harmaita. Eikä toki lattian väri tai takan ulkonäkö täsmää ollenkaan mutta keittiön osalta se on hyvinkin suuntaa antava. No mihin sitten olisin kaivannut ne kaivatut 20 cm. Uunin vieressä olevan korkean kaapin leveys oli pakko tiputtaa 40 cm suunnitellusta 60 cm sekä olisin kaivannut Festivon ja tason yläpuolella olevan ikkunan väliin vielä sen 20 cm, jotta jääkaappi ei tulisi niin lähelle ikkunaa. 

Tuo meidän iso ikkuna saarekkeen vieressä on aivan mieletön. Niin ihanaa kun ruokaa laittaessa näkee luontoon. Enkä yhtään ihmettelisi vaikka ikkunan edessä joku kerta hirvi tai peura kattelisi sisään. No joo ehkä ne ei ihan meidän terassille asti nouse, mutta varmasti niitä saa katsella ruokaa laittaessa sillä talo nousee keskelle niiden reittejä.

Voisin tämän keittiön hyvinkin mielelläni nähdä meillä, mutta käydään nyt rauhassa muutkin suunnitelmat läpi. Yllättäen hinta oli enemmän kuin budjetti ja jälleen meidän budjetti venyy ja paukkuu ja särkyy joka suuntaan. Huoh. Säästöä saisimme muuttamalla tasot laminaattiin kiven sijaan, mutta kyllä mieluummin aherran lisää töitä kuin luovun kivitasoistani. Saa nähdä miten käy. 


3 kommenttia:

  1. Tyylikkäältä näyttää! Tuo on tosiaan hyvä vinkki, että keittiö (ja muutkin kiintokalusteet) kannattaa suunnitella rintarinnan arkkitehtikuvien kanssa. Mekin päädyttiin leventämään keittiötä, ja taloa sen mukana, että saatiin haluttu suunnitelma varmasti toteutumaan.
    Jos kaappeja vielä tarvitsee, voisihan tuolla ylhäällä seinällä lähes katonrajassa kiertää koko matkalta vielä matala yläkaappirivistö. Tai siirtää vesipiste ikkunaseinälle, ja laittaa korkeat kaapit vasemmalle seinälle, silloin saisi tason päälle nurkkaaan pienen aamiaiskaapin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Ehdottomasti juuri noin, ehkäpä jos vielä joskus olemme niin hulluja että rakennamme toisen omakotitalon niin osaan suunnittelussa ottaa tämän huomioon ;)

      Todella hyviä pointteja. Kaappitilaa on itseasiassa runsaasti ja luultavasti tarpeeksi. Tuo saareke on niin iso että sinne mahtuu vaikka ja mitä ja saareekkeessa on myös tilavat kaapit olohuoneeseen päin.Altaan siirto kävi mielessä, mutta halusimme astianpesukoneen ja altaan vierekkäin sekä niin että allas ei paista olohuoneen puolelle ja likaiset astiat saa "piiloon". Näin saamme avaran ja siistin näkymän olohuoneeseen :)

      Poista
  2. Meillä kävi niin, että yritin saada suunnitteluapua keittiöön usemmalta eri firmalta, mm. Domus ja Puustelli, mutta ei suostuttu edes varaamaan aikaa suunnitteluun, kun oli projekti vasta niin alkuvaiheessa! Olin hieman ällistynyt. Olisin siis juuri tuota keittiön mitoitusta pohtinut ennen talon pohjien lukkoon lyömistä, miten saada mahtumaan kaikki halutut komponentit järkevästi. Ehkä keittiöfirmat ajattelevat, ettei sellainen palvelu ole heille kennattavaa. En kylläkään keksinyt, keneltä sitten olisi suunnitteluapua kysellyt... Kvikiltä sain ajan (kiitos heille), mutta heillä ei aamiaiskaappia ole valikoimissa sisään taittuvilla ovilla. Lopputulos on se, että siirsimme pakastimen kokonaan pois keittiöstä, jotta aamiaiskaapille ja muille toivotuille yksityiskohdille saadaan tilaa!

    VastaaPoista