Jippii, pohjapiirrustukset alkavat nyt olla sillä mallilla, että niitä viimein pääsee konkreettisesti esittelemäänkin. Näillä kuvilla pääsemme myös viimein pian jättämään rakennusluvan. Talon kerrosala tulee olemaan 251 m2, sen lisäksi kellarissa on 79,5 m2. Me olemme kovin tyytyväisiä. Faktahan nyt kuitenkin on se, että kiitos kunnan me emme saa rakentaa 2-kerroksista taloa vaan 1,5-kerroksisen, joten meidän täytyi tehdä alkuperäisiin pohjapiirrustuksiin muutoksia.
1.kerros |
Hieman harmitusta aiheutti meidän ison makuuhuoneen parvekkeen siirtyminen talon sivulle. Toisaalta saimme muutamia aika hienoja yksityiskohtia yläkertaan 1,5 kerroksisuuden myötä, esimerkiksi wc:n ja makuuhuoneemme ihanat katto-ikkunat. Ja mikä tärkeintä minun ei tarvinnut luopua valtavista olohuoneen ikkunoista ja avarasta keittiö-olohuone akselista. Ne olivat meinaan kaiken lähtökohta suunnittelua aloittaessa. Toivotaan, että koti tulee todellisuudessakin olemaan yhtä avara kuin paperilla.
2.kerros |
Meillä meni valtavasti aikaa kellarin pyörittelyyn. Kummalla puolella taloa se on, missä sisäänkäynti jne. Moni on ihmetellyt, miksi kellarimme ei ole koko talon kokoinen. Mikäli kellarimme tilavuudesta yli 50 % olisi ollut maanpinnan yläpuolella niin se olisi laskettu kokonaiseksi kerrokseksi, jonka myötä paloluokitus oli pitänyt olla P2. Ja tämän paloluokituksen myötä olisimme joutuneet käyttämään osissa kodin rakenteissa paloa hidastavia materiaaleja, jotka olisivat kustannuksiltaan kalliimpia. Nykyisen kellarin myötä talon paloluokitus pysyy P3:na joka on pientalojen yleisin paloluokitus. MUOKS! Saimme tämän kuitenkin läpi ja kellari on koko talon kokoinen, vaihdettu uusi pohjakuva.
Hyvältä näyttää pohjaratkaisu, ihanan avaraa ja suuret huoneet:). Meillä keittiö-olohuone tulee olemaan aika samalla tavalla, olohuoneen osalta tila on vaan kokonaan auki yläkertaan. Oma projektimme on sillä mallin, että rakennuslupa on tullut ja talon nurkkakepit on laitettu tontille. Tsemppiä teille eteenpäin!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi. Meillä oli aivan sama mietinnässä, että jätämmekö kokonaan auki kuten Teillä, mutta päädyimme ottamaan yläkertaan hieman neliöitä enemmän kuin kokonaan auki versiossa. Toivottavasti tulemme olemaan tyytyväisiä päätökseemme. Hieman olette siis meitä edellä raksailussa, täytyy jäädä seuraamaan Teidänkin projektia! :)
PoistaTsemppiä myös sinne! :)
Mielenkiintoinen blogi, luin kerralla alusta loppuun ja jään seurailemaan. Meidän oma projekti on noin puolivälissä, maanantaina valetaan lattia. Tsemppiä rakennusluvan hakuun!
VastaaPoistaHeippa, kiitos kommentistasi ja hienoa, että löysit tänne. Teidän blogia onkin tullut jo selailtua. Kiitos siis hyvästä blogista.
PoistaOi, ihanaa mä niin toivon että mekin pian pääsisimme tuohon Teidän vaiheeseen. Varmasti mieletöntä kun on jotain konkreettista jo olemassa, vaikka valtavastihan Teilläkin on vielä töitä edessä.
Tsemppiä myös sinne! :)
Blogi löytyi ja lisäsin oman blogin linkkilistaan (koti kalliopiha). Kivan kokoiset huoneet ja hvän näköinen pohja :) Onnea matkaan!
VastaaPoistaHeippa! Loistavaa :) Kiitos onnentoivotuksista :)
VastaaPoistaUpea sijainti ja kivan näköinen talo tulossa! Jään seurailemaan ilolla. Meille tulossa pienempi talo pienemmälle tontille. :-)
VastaaPoistaKiitoksia! :)
PoistaOn teille kivan näköinen koti tulossa! Josko joskus pääsee ihan vierahille piipahtaan.. ;)
VastaaPoistaVoi olla että kutsu käy :)
PoistaTykkään teidän pohjaratkaisusta! Vähän samantyylistä mekin alussa mietimme, mutta pienemmät neliöt eivät mahdollistaneet tuollaista. Tykkään siitä, että keittiö on omassa syvennyksessään ja että yksi mh löytyy myös alhaalta. Avoin tila tuo avaruuden tuntua.
VastaaPoistaKiitos! Avoimuutta haimme, toivottavasti onnistuimme. Meille oli todella tärkeä että ns. vieras makuuhuone on alakerrassa.
Poista