Viimein sunnuntaina iltapäivästä ehdin Habitareen vierailemaan. Olisin todella mielelläni halunnut ehtiä jo keskiviikon "ammattilais-aamuun" ja tavata yhteistyökumppaneistamme ainakin Vieserin väkeä sekä olisin mielelläni osallistunut Harvian Sentio by Harvia lanseeraustilaisuuteen keskiviikkona, sillä meille on kovasti harkinnassa juuri Harvian kiuas. Työviikko vain oli sen verran kiireinen, etten yrityksistä huolimatta ehtinyt. No onneksi edes sunnuntaina, vaikkakin hieman kiireellä. Oma rakentaminen on juuri nyt siinä vaiheessa että sain itseasissa paljonkin sisustusinspiraatiota messuilta. Oli myös kiva nähdä Powerin osastolla kokkimaajoukkueen kokkailuja AEG:n laitteita samalla esitellen . Meillä kun käyttövalmiutta odottaaa keittiössä samaiset kaksi AEG:n uunia.
Ihania osastoja oli paljon ja huomaa että osastoihin panostetaan valtavasti. Pidin hyvin paljon Marimekon osastosta ja se sai minut laittamaan tilaukseen useamman tuotteen heidän verkkokaupasta. Selkeästi siis toimiva osasto ;) Muutamien astioiden lisäksi olisin klikannut ostokoriin nuo ihanat allaolevan kuvan istuintyynyt. Valitettavasti ne ovat tällä hetkellä loppu verkkokaupasta. Kaksi niistä olisin laittanut tilaukseen meidän olohuoneeseen. Toivottavasti niitä on tulossa lisää.
Mutta se miksi Habitare kävi lompakolle hyvin kalliiksi oli käynti Svedbergin osastolla. Meillähän siis oli jo ostettuna alakerran vessan kalusteet, mutta nähdessäni Svedbergin osastolla kyseisen setin olin niin myyty. En edes siinä vaiheessa tiennyt Svedbergin myyvän messuilla näytekappaleina toimivia kalusteita puoleen hintaan. Kyselin kyseisestä kalusteesta ja sen kerrottiin olevan vielä vapaana ja tosissaan puoleen hintaan. Ja siinä vaiheessa kun sain puhelimitse Harrillekin vielä myytyä ajatuksen miksi meidän pitäisi ostaa uudet kalusteet jo niiden valmiiksi ostettujen kalusteiden tilalle niin sehän oli menoa sitten. Maanantaina noudettiin kalusteet raksalle ja nyt vielä hetki pitää odotella kun saadaan ne asennettua vessaan. Hana ei lähtenyt meidän matkaan sillä meillä musta hana oli jo hankittuna vessaan.
Kiitos lipuista Mirrorline Oy ja seurasta Jutta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti