torstai 31. elokuuta 2017

Kaksi vuotta "rakentamista" takana


Facebook tuossa muistutteli että reilu kaksi vuotta sitten elokuun puolessavälissä teimme tonttikaupat ja tasan kaksi vuotta sitten iskimme kuokan maahan ekaa kertaa tontilla. Kellari alkaa olla valmis ja talo nousee parin viikon päästä joten voisi melkeinpä todeta, että ei ihan suunnittelussa aikataulussa olla edetty :) Mikäli kaikki olisi mennyt nappiin, me voitais jo asua siellä. Rakentamisessa toki harvoin kaikki menee suunnitelmien mukaan ja jossittelu noin muutenkin on aivan turhaa.  Tästä viivästymisestä suurimmaksi osaksi saa kiittää Kirkkonummen kuntaa,  jotka haroivat todella vastaan kerrosluvun ja talon korkeusasteen kanssa. Olihan tuossa toki myös yhdet hääy hieman sekoittamassa pakkaa.

Mistä muuten tietää että elämä pyörii rakentamisen ympärillä (toki keksin tähän kymmeniä muitakin asioita heti). Kun facebook mainokset pyörivät vain ja ainoastaan rakentamiseen tai sisustamiseen liittyvissä sivustoissa. Tiedän facebook seuraa toimintaani facebookin ulkopuolisilla sivuistoilla, mutta silti siitä tulee hieman "isoveli valvoo" fiilis. Kyllähän sitä on itsekin aika hyvin täyttänyt oman fb-feedinsä sisustus ja raksaryhmistä. Tässä tulee taas mieleen ajatus, että kuinka paljon vaikeampaa rakentaminen ja sisustaminen on ollutkaan ennen internet-aikaa. 

Blogikin odottaa aktivoitumista. Päivätyöni vain tuntuu olevan tällä hetkellä myös ilta- ja yötyö, kun normaalin kahdeksan tunnin työpäivän lisäksi tulee joka ilta vietettyä muutama tunti töitä tehden. Blogin luonnoksissa odottaa valtava määrä kirjoituksia, jotka yritän saada viimeisteltyä pian. On tulossa kysymyspostaus maanrakennuksesta (ihan noin niinkuin ammattilaisen kynästä ei omastani), budjetistamme, porakaivosta, meidän raksakoirista, katto-ikkunoista, keittiövalinnasta, kodinkoneista, laattavalinnoista, wc-pönttö ongelmasta, saunastamme ja sisustussuunnitelmistamme. Ennen kuin nämä kaikki on saatu ulos niin varmasti paljon muutakin kirjoitettavaa jo on ja toki pian raksalla edetään suurin harppauksin kun talotoimitus lähestyy, joten myös paljon tilannekatsauksia luvassa. Joten Stay tuned :) Olisipa myös kiva kuulla Teidän toiveita kirjoituksiin, mistä haluaisitte kuulla lisää? Sana on vapaa, joten mielelläni ottaisin toiveita vastaan joko kommenttina tai sähköpostitse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti