maanantai 16. lokakuuta 2017

Sataa sataa ropisee

Varsinaisia raksakuulumisista ei ole hetkeen tullut kirjoitettua. Syykin on aika selvä. Ei siellä oikein ole tapahtunut mitään näkyvää ainakaan. Vettä tuli vajaa kaksi viikkoa putkeen joka päivä ja sade-ennätykset paukkuivat. Tietyt työt väkisinkin viivästyy sateen vuoksi ja enemmänkin aikaa on kulunut sateiden aiheuttamien tuhojen korjailuun tai lisäsuojauksiin. Tämän viikon sääennustus näyttää tällä hetkellä positiivisemmalta ja tänään tontilla onkin päästy talon suhteen taas hommiin. Viime perjantaina aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa niin piti syöksyä tontille ottamaan edes muutama kuva.

Vaikka itse talossa ei näkyvää edistystä ole niin illat ja usein yöunetkin täyttyvät kuitenkin noin miljoonasta keskeneräisestä asiasta ja niiden hoitamisesta raksaan liittyen. ToDo lista on pitkä vaikka tuntuu, että joka päivä niitä yritetään edistää. 

Myös pihamaata tontilla on myllätty oikein olan takaa. Sähkökaapelia on kaivettu 120 metriä, eikä mene enään kauaa niin meillä on tonttisähkö käytössä. Melkoisesti hitaampaa sähkökaapelin kaivaminen on ollut, sillä sitä mukaa kun kaivaa, kaivannot täyttyivät vedellä. On jouduttu ottamaan uppopumppu käyttöön pumppaamaan vettä pois kaivannosta. Eli kyllä siellä edistytään, mutta kiitos lokakuun sade-ennätyksien hieman hitaammin. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti