torstai 20. huhtikuuta 2017

Keittiön "must have"

Meidän keittiössä on melko monia "must have" juttuja ja yksi niistä on Festivon iso 120CF Kylmiöpakastin sekä Festivon 45VL viinikaappi, joihin olen aivan ihastunut. Muotoilu on ihana. Myöskin tuo jääkaapin tilavuus houkuttaa, kylmätilaa tulemme tarvitsemaan. Pakastimen tilavuus ei varmaan tule riittämään marjojen ja koiranlihojen vuoksi käyttöömme, mutta voimme sijoittaa joko kellariin tai varastoon arkkupakastimen. 

kuva: festivo
kuva: festivo

Mietinnässä on ollut kylmiöpakastimen ja viinikaapin väri. Valkoinen tuntuu tylsältä, olemme siis aprikoineet mustan ja rosterisen välillä ja päätyneet mustaan. Haluamme hieman erilaista ja tuntuu että olen myös jo ehtinyt kyllästyä rosterisiin koneisiin. Tiedossa on kyllä, että mustassa näkyy kaikki sormenjäljet, onneksi siihen on hyväksi todettuja kikkakolmosia olemassa, kuten esimerkiksi autovaha. 

Tuo viinikaappi on niitä "tunteella ei järjellä" ostoksia. Mitä me oikeasti tehdään noin isolla viinikaapilla. Niin, mutta se on silti saatava. Onhan se ny hieno. Ja hintava, mutta tässä(kään) en kyllä halunnut missään nimessä tinkiä. Tiedän, meidän käy kohta huonosti, kun tuntuu etten haluasi tinkiä mistään.

kuva: festivo

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Melkein pukkaa stressiä


Melkein nyt voisi hieman stressiä pukkaa, mutta ei onneksi. Viime viikolla olin koirien kanssa lenkillä ja talotehtaalta tuli soitto ja vahvistivat, että elementtitoimitus on sovittu elokuun toiselle viikolle. Kiitin ilmoituksesta ja sanoin sen sopivan loistavasti. Kunnes hetken päästä puhelun lopetettuai iski tajuntaani, että mehän ollaan elokuun tokalla viikolla häämatkalla. Apuva. Ensinnäkin haluan kyllä olla itse paikalla kun talomme saapuu sekä sopimuksen mukaan meidän tulee olla paikalla. Oletettavasti siirto onnistuu kyllä. Me kun vaan emme kuitenkaan halua yhtään pidemmälle toimitusta siirtää, jottei muutto enempää venyisi.

Vaan meille voi käydä näin että hektisin hetki raksalla on sitten juuri häidemme alla. Näyttää siis siltä, että hommia väännetään tontilla ihan häidemme aattoon. Naurettiinkin, että varmaan nukahdetaan parin skumppalasin jälkeen omissa häissämme. No, näin ei totisesti saa käydä, joten jos meinaa tiukille mennä niin täytyy tilata maanrakennusta ulkopuolisilta, mutta toivotaan kuitenkin että ehdimme ne itse tehdä ennen häitä. 

Toinen asia joka yrittää pukkaa stressiä on erilaiset materiaalivalinnat. Nyt alkaa oikeasti olemaan ne hetket kun täytyisi alkaa tekemään päätöksiä, paljon päätöksiä. Nyt näin ensimmäitteeksi pitäisi päättää ikkunoista, ovista, keittiöstä ja vaikka kuinka monesta tärkeästä seikasta, jotta saamme lvi-ja sähkösuunnitelmat tehtyä. Onkohan muilla rakentajilla yhtä vaikeata tehdä lopullisia päätöksiä. Meillä on paljon visioita ja ajatuksia mitä haluamme mihinkin, mutta jotenkin se lopullinen päätös naulan lyöminen arkkuun tuntuu vaikealta. Esimerkiksi keittiön kodinkoneiden sijoitteluun olen käyttänyt ihan valtavasti aikaa ja taidanpa edelleen jatkaa sen parissa.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kevätmessuilla







Lauantaina piipahdettiin Kevätmessuilla, jossa yhdellä lipulla tarjolla oli Puutarha, Omakoti, Omamökki, Sisusta ja Lähiruoka&Luomu messut. Menimme jo heti kymmenen aikaan paikalle joka oli ehkä virhe, sillä kaikki muutkin  olivat juuri samaan aikaan menossa sinne ja jonotimme puolisen tuntia parkkiin.

Itseäni tietenkin eniten kiinnosti OmaKoti ja Sisustusmessut ja halusin lähteä hakemaan vinkkejä ja inspiraatiota meidän projektiin. Messut yllätti kyllä positiivisesti, ainakin omaan tilanteeseeni siellä oli useita kiinnostavia näytteilleasettajia. Aikaa meni pihasuunnittelijoiden kanssa jutellessa, kodinkoneita kartotellessa, Teknoksen maalisävyjä ihmetellessä, Älylukkoon tutustuessa, kukkia ihastellen ja takkamyyjien kanssa neuvotellessa. Taisin löytää meille takkamyyjän sekä pihasuunnittelijan, mutta niistä tuonnempana.

Bonuksena saatiin matkaan myös todella hyvät tarjoukset kodinkoneista. Messuilla oli sekä Gigantin että Powerin isot pisteet, jossa messutarjouksia, mutta palataan kodinkoneisiinkin tulevissa postauksissa. Messuilta ei toki ikinä voi ilman metrilakuja lähteä. Metrilakujen lisäksi matkaan tarttui savustuspönttö, paljon erilaisia luomuherkkuja ja kukkien sipuleita, joista olisi tarkoitus meille myös häihin kukkia kasvattaa. Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan. 

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Rakennuslupa jätetty


VIIMEIN! Taisin jo pari kuukautta sitten kirjoittaa, että jätämme pian rakennuslupahakemuksen. No ihan ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta siihenhän tässä projektissa on jo totuttu. Mutta nyt se on jätetty ja senpä vuoksi oli aihetta juhlaan perjantai-iltana. 

No miksi meillä kesti sitten loppujen lopuksi näin kauan. Hyvä kysymys Siihen on toki monta syytä, mutta eniten varmasti vei aikaa suunnitelmien loppuun saattaminen. Loppuvaihessa jouduimme sitten myös odottamaan lopullisia piirrustuksia, energiaselvityksessä kesti ihmeen kauan, emme meinanneet löytää meille sopivaa perustussuunnittelijaa, jätevesiselvitys uupui ja kaikkea pientä muuta mukavaa. 

Ei ole muuten helppoa "viimeistellä" oman kotinsa piirrustuksia. Suuret linjathan on olleet jo pitkään selvillä. Eniten tuntuu, että väännettiin kellarin kanssa. Kellarihan tuli aika loppumetreillä kuviohin. Tarkoitushan oli rakentaa korkeammalle ja tasaisella alalle, mutta kunnan päättäessä toisin, talo tulee enemmänkin rinteeseen. Näin ollen kellari istuu taloon luonnollisesti. Yksi päivä myös keksin, että katto-ikkunat voisi olla ihanat. Rakennuslupahakemuksestamme löytyy nyt siis wc:n katto-ikkuna sekä makuuhuoneen katto-ikkuna. Meneekö ne kunnassa läpi, on toki vielä suuri kysymysmerkki.


Meidän rakennuslupa jätettiin Lupapisteen kautta. Olimme todella mielissämme, että rakennuslupaa voi hakea sähköisesti ja voimme unohtaa valtavat paperipinot. Kaikki projektiin liittyvät henkilöt ovat siellä ja pysyvät realiaikaisesti ajan tasalla projektin etenemisestä. Päässunnittelija on käynyt jo "esihyväksyttämässä" kunnassa piirrustukset ja ainakin massoittelultaan olemme jo saaneet vihreää valoa kunnalta. Vielä kaksi kuukautta niin meillä pitäisi olla rakennuslupa. Kaivinkoneet ainakin odottavat jo kuumeisesti hommiin pääsyä.