torstai 26. lokakuuta 2017

Pinterest - miten loistava apuväline rakentajalle



Nyt on pakko ihmetella miten sitä on ennen rakennettu ennen nettiä ja ennen Pinterestiä. Varmasti helposti, mutta maailma muuttuu ja nyt kun on tarjolla mitä erilaisimpia apuja rakentamiseen kuten google, rakennusblogit, facebookin ryhmät yms. niin tuntuu, että miten niitä ilman olisi pärjännyt. Henkilökohtaisesti eniten olen varmasti rakentamisen alkuvaiheessa saanut hyötyä eri rakennusblogeista. Tällä hetkellä, kun itse rakentaminen on kuumimmillaan ei blogeja enää yhtä intensiivisesti ehdi lukea. Nyt kun ollaan siinä vaiheessa, että pintamateriaalien ja sisustuksen valinnat ovat kuumimmillaan niin käytän erittäin paljon Pinterest -palvelua. 

Uskallan väittää, että Pinterest on käytössä melko monella kanssarakentajallakin. Tai kumotkaa minut jos olen väärässä. Ja jos ei ole niin lämpimät suosittelut täältä. Pinterest mainostaa itseään "maailman kätevimpänä ideakuvastona" ja sitä se toden teolla on. Wikipedian mukaan Pinterest on "ilmoitustaulutyyppinen sosiaalinen linkkien ja kuvien jakopalvelu". Pinterest on perustettu vuonna 2010 ja tänäpäivänä sillä on ilmeisestikin jo yli 100 miljoonaa käyttäjää. Yli puolet käyttäjistä on naisia. Miten ei yllätä ollenkaan. Rakas mieheni, joka ei ennen projektin alkua todellakaan edes tiennyt mikä on Pinterest, osaa nykyään jo kysyä jos (=kun) tuskailen jonkin päätöksen kanssa, että eikö Pinterestistä löydy hyvännäköisiä esimerkkejä. Hahhah, aivopesua.



Pinterest on erittäin hyödyllinen ja käytännöllinen työkalu ja mielestäni toimii loistavasti rakennusprojektissa tai esimerkiksi remonttikohteessa. Se on varmasti helppokäyttöinen "pinnaat" vain netistä löytyvän kuvan haluamaasi kansioon tai selaat itse Pinterestiä ja "repinnaat" silmää miellyttävt kuvat omiin kansioihisi. Mulle Pinterest toimii loputtomana inspiraatio ja ideatulvana. Sen avulla on helppo suunnitella ja jäsentää omia ajatuksia kaaoksesta selkeämmäksi kokonaisuudeksi. Kuvat myös kulkevat aina "mukana" eli voin kännykällä selata Pinterestiä myös eri liikkeissä käydessäni. 

Käyttö kannattaa aloittaa kansioiden perustamisella. Itse olen järjestänyt omat inspiraatiokuvani tällä hetkellä seuraaviin kansiohin; Keittiö, Makuuhuone, Kodinhoitohuone, Kylpyhuone ja Sauna,  Portaat, Vaatehuone, Sisustusideat ja Puutarhasuunnitelmat. Lisää kansioita on varmasti tulossa. Pinterestin kuvat on myös järjestäen laadukkaita. Googlen kuvahaku häviää mennen tullen. Pinterest "lukee jo ajatukseni" melkoisen hyvin. Feedi alkaa ehdottelemaan samankaltaisia kuvia, joista olet tykännyt ja koukuttuminen on alkanut. Ja mikä parasta kansiosi voivat olla täysin yksityisiä, jos et halua jakaa niitä julkisesti. Pinterest voi olla aika koukuttava ja sen maailmaan voi joskus uppoutua hieman liian pitkäksi aikaa. 

       Mikäli et ole vielä tutustunut Pinterestin maailmaan niin täältä löytyy perusteet aloittamiseen.

2 kommenttia:

  1. Pinterest on kyllä ihan huippu! Itsellälkin on aika monta taulua, jonne tallentelen ideoita. Välillä aina unohtuu, mitä kaikkea onkaan tallennellut, joten kiva sitten välillä käydä virkistämässä muistia siinä vaiheessa kun täytyy oikeasti alkaa tekemään aiheeseen liittyviä valintoja. :)

    Kivan näköisiä vaatehuonekuvia olet löytänyt! Se on vielä itsellä hieman työn alla..

    Anni-Maaria / Puinen passiivikoti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, helpottaa kyllä suunnittelutyötä :)

      Vaatehuone tulossa täälläkin työn alle pian ja Pinterestistäni voikin jo päätellä minkälainen on tulossa ;)

      Mukavia raksahetkiä sinne :)

      Poista