torstai 2. marraskuuta 2017

Bileet. Meillä on sähköt!

Taas yksi virstanpylväs saavutettu. Meillä on tonttisähkö. Tänään käytiin Relacomilta kytkemässä sähköt ja samalla he toimittivat mittauskeskukseen sähkömittarin. Ei tarvitse enää nykiä agrigaattoria päälle saati kuunnella sen ääntä. Johan se agrigaattori on keväästä asti huutanut tontilla. Taas hieman lisää konkretiaa, että me voidaan joskus päästä muuttamaan. Meillä on jo juoksevaa vettä ja sähköä tontilla. 

Saadaksemme sähköä tontille aloitimme tilaamalla sähköliittymän meidän tapauksessa Carunalta. Tämän myötä saatiin oikeus liittyä sähköverkkoon ja perustat sähkösopimuksen tekemiseen. Carunan tehtävänä on tuoda sähkökaapeli tontin rajalle ja siitä eteenpäin on rakentajan vastuulla. Tontinrajalta on kuitenkin meillä vielä noin 60 metriä talolle. Tämän Harri siis kaivoi itse. Kuten kirjoitin viime postauksessa mittauskeskus tulee sijaitsemaan autotallin kulmalla, mutta se saa siinä itsekseen vielä melko pitkään seisoa sillä autotallin valmistumisesta en uskalla edes haaveilla seuraavaan vuoteen.

Loppujen lopuksi Harri kaivoi myös alihankintana sähkötolpalta tontinrajalle. Siinä oli mienaan melkoinen alihankintaketju. Carunan alihankkijana on Relacom, jonka alihankkijana puolestaan on N3M Power he taas ostavat alihankintana maanrakennustyöt. Ja tämä työ ostettiin siis alihankintana Harrin omalta yritykseltä.  Liittymän tilaamisessa kannattaa muuten olla ajoissa liikkeellä sillä toimitusajat voivat olla pitkätkin riippuen millaista sähköverkon rakentamista liittymään liittäminen edellyttää. 

Ennen sähköliittymän tilaamista pitäisi myös tietää kohteen tehontarve ja arvioida omia kulutustottumuksia oikean mittaustavan valitsemiseksi. Normaali pääsulakekoko on omakotitalossa 3x25 A. Me nostettiin sulakekoko 3x35 A, jotta on enemmän kapasiteettia vaikkapa lisärakennuksille tai muille paljon sähköä kuluttaville kuten meidän ulkoporealtaalle tai vaikkapa tulevaisuudessa uima-altaalle. 

Kustannukset meidän tapauksessa tähän asti on ollut Carunalle maksettu liittymismaksu 2110 euroa, mittauskeskuskukseen 700 euroa, pääsyöttökaapeliin vajaa 300 euroa ja suojaputkiin noin 400 euroa. Taloon tuleva ryhmäkeskus on vielä hankkimatta. Meille on tulossa taloautomaatio ja se vaatii räätälöidyn ryhmäkeskuksen. Se on selvityksen alla tällä hetkellä ABB:lla, emmekä vielä tiedä sen kustannuksista. 



4 kommenttia:

  1. Tulinpas kurkkimaan taas teidän tilannetta :) Hyvältä näyttää ilmat sielläkin kuvien perusteella rakentamista ajatellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa :) kuvat on kyllä jo parin viikon takaa, ihan noin hyvältä ei valitettavasti enää näytä.

      Poista
  2. Tarvitsetko lainaa? JOS KYLLÄ! Ota yhteyttä Hobelman Finance and Mortgages Limitedin pienten ja suurten lainojen määrään. Tarjoamme lainoja kohtuullisella korolla 2%. Ota meihin yhteyttä sähköpostitse osoitteessa hobelmanfinance@gmail.com ja työskentelet kanssamme hyvästä kokemuksesta. +17816567138 luotto on avoin kaikille kansalaisuudesta riippumatta.

    VastaaPoista


  3. ÄLÄ KÄYTÄ RAHOITUSRYHMÄSTÄ OTA YHTEYTTÄ NYT TÄMÄNÄ KAIKKI LAATU ALLE 2%.( prosperloanfirm@yahoo.com )

    Lainamme on hyvin vakuutettu, jotta suurin turvallisuus on meidän prioriteettiemme. Päämääränä on auttaa sinua saamaan ansaitsemasi palvelun. Meidän laina-ohjelma on nopein. Annamme laina minkä tahansa valitsemassasi valuutassa (dollari, punta, euro, dinaari jne.) Ja kesto on 1-50 vuotta lainan takaisinmaksamiseksi (turvallinen ja vakuudettomaksi).

    Tarvitsetko minkäänlaista lainaa ja sinulla on alhainen luotto-pisteet, onko sinulla vaikeuksia saada lainoja
    paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? ratkaisu sinun
    taloudellinen ongelma on PROSPER LOAN FIRM. Ehdot ovat erittäin kohtuullisia
    ja huomaavainen. Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluja, joihin kuuluvat: yrityslaina, velkojen konsolidointi lainat, henkilökohtaiset lainat, autolainat, hotelliluotot, opintolainat, kotimaisen jälleenrahoituksen lainat, joilla on alhainen korko @ 2% per henkilö, yritys ja yhteisö.
    ................................................
    Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: prosperloanfirm1@gmail.com, prosperloanfirm@yahoo.com tai prosperloanfirm@hotmail.com. Käytä ja ole vapaa orjuudesta.

    VastaaPoista