keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Talon lattiavalut done

Viimepäivinä on taas rakentaminen maistunut vähän puulta ajoittain. Onneksi vain ajoittain. Hyvin raksalla kuitenkin edistytään tällä hetkellä, kiitos ulkopuolisen avun. Trendinä on kuitenkin ollut lähiviikkoina, että joka kerta kun olen raksalle mennyt on noussut esiin joku ongelma tai sanotaan haaste niin kuulostaa positiivisemmalta. Tervetuloa omatoimirakentajan maailmaan, kannattaa totutella useampiin vastoinkäymisiin, yllätyksiin, viivästyksiin ja haasteisiin matkan varrella. Suurin osa "haasteista" on selätettävissä ja ei aiheuta viivästyksien ja lisätyön lisäksi sen suurempaa haittaa. Tänään kuitenkin paljastui hieman isompi "pommi" ja tällä kertaa aivan täysin oman virheemme vuoksi. Selvitetään mitä asialle voi tehdä, mutta näyttää siltä, että joudumme piikkaamaan lattiaa auki. Että sillälailla.

Nyt on siis talon viimeinenkin lattiavalu tehty ja voi lyödä ruksin seinään talon lattiavalujen osalta. Talon sisään ei betonia enää tule, mutta ainakin autotalli, tukimuuri ja sisäänkäynnin portaikko tarvitsee vielä betonia. Voisikin käydä betonilaskut läpi (kun vaan joskus kerkeisi) ja laskea kuinka paljon meillä betonia on kulunut lattiavaluissa. Harrin hyvin villi veikkaus oli noin 80m3. No rahaa on ainakin betoniin palanut paljon.

Yläkerran lattiavalu oli viime torstaina. Meillä oli viikonloppuna lattiavalun jälkeen melko trooppinen ilma raksalla touhuta, kosteusprosentti oli 60%. Yläkerran lattiavalu tehtiin kuitubetonista. Itsehän en ainakaan ollut kuullut kuitubetonista ennen tätä projektia, mutta minulle opetettiin rakkaan mieheni toimesta että kuitubetoni on betonilaji, johon on tehtaalla sekoitettu teräskuituja tai muovikuituja. Betoniin sekoitetut kuidut parantavat betonin vetolujuutta, dynaamisten kuormien kestävyyttä sekä sitkeää murtokestävyyttä. Meillä päädyttiin kuitubetoniin, sillä se oli edullisempi vaihtoehto kuin kipsivalu. Yläkerrassa ei tullut kysymykseen alakerrasta sekä kellarista löytyvä teräsbetonilaatta, sillä valu yläkerrassa oli vain 4,5 cm paksu. Yläkerran lattia lepää puurunkojen päällä eikä olisi laskennallisesti rakennusmääräysten mukaan kestänyt painavampaa massaa eli suomeksi sanottuna paksumpi betonilaatta olisi ylittänyt välipohjan rakenteelle sallitun massan. 

Alunperin talotehtaan piirrustuksissa meillä oli yläkertaan ajateltu kipsilevylattia, mutta ajan säästämiseksi päädyimme kuitenkin yläkerran osalta lattiavaluun. Kipsilevylattia olisi ollut halvempi vaihtoehto, mutta itse toteutus taas selvästi suuritöisempi. 

Kuidut erottautuu hyvin kuitubetonivalussa

Levitimme valun päälle muutamiksi päiviksi pressut, ettei betoni kuivu liian nopeasti.

1 kommentti:

  1. HOW I BECAME A VICTOR AFTER SO MANY FAILED ATTEMPT OF GETTING A LOAN.

    I feel so blessed and fulfilled. I've been reluctant in applying for a loan i heard about online because everything seems too good to be true, but i was convinced & shocked when my friend at my place of work got a loan from Progresive Loan INC. & we both confirmed it and i also went ahead to apply, today am a proud owner of my company and making money for my family and a happy mom. Well i'm Annie Joe by name from Pauls Valley, Oklahoma. As a single mom with three kids it was hard to get a job that could take care of me and my kids and I had so much bills to pay and to make it worst I had bad credit so i couldn't obtain a loan from any bank. I had an ideal to start a business as an hair stylist but had no capital to start, Tried all type of banks but didn't work out until I was referred by my co-worker to a godsent lender advertising to give a loan at 2% interest rate. I sent them a mail using their official email address (progresiveloan@yahoo.com) and I got a reply immediately and my loan was approved, and I was directed to the Bank site where I withdrawed my loan directly to my account. To cut the story short am proud of my hair stylist company and promise to testify to the world how my life was transformed.. If you are in need of any kind of loan, i advise you contact Progresive Loan INC and be financially lifted Email: progresiveloan@yahoo.com OR Call/Text +1(603) 786-7565


    VastaaPoista