sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Let´s talk about money


Aihe, joka kiinnostaa varmasti kaikkia rakentajia tai rakentamisesta haaveilevia on budjetti. Se on myöskin niitä vaikeimpia asioita koko rakentamisessa. Ainut varma summa rakentamisen alkuvaiheessa on tontin hinta. Ja nyt puhun siis omatoimirakentamisesta. Budjetointi on melkoisen paljon helpompaa avaimet käteen rakentamisessa, vaikka siinäkin varmasti tulee yllätyksiä vastaan. Yllättävän harva rakennusbloggaaja avaa budjettejaan ja se on toki täysin jokaisen kirjoittajan itsensä päätettävissä. Jokaisella on varmastikin erilaisia syitä siihen miksi eivät halua budjetista puhua. Suomalaisilla noin yleisestikään ei ole tapana hirveästi rahasta keskustella ja jostain syystä rahasta puhuminen aiheuttaa aina voimakkaita tunteita. Me emme nyt ainakaan tähän mennessä ole keksineet yhtään järkevää syytä miksi meidän pitäisi salata kustannuksia. Toki puhun mieluummin toteutuneista kuluista kuin budjetoiduista kuluista. 

Vaikka olemmekin päättäneet jakaa omaa budjettiamme niin meidän kokonaisbudjettimme tuskin on sovellettavissa muihin rakennusprojekteihin. Tulemme tekemään lähes kaiken itse ja maanrakennustyöt 100% itse. Harva omatoimirakentaja pystyy hoitamaan itse myös kaikki maanrakennustyöt, joka usein vie ison siivun budjetista. Tonttimme on myös ollut melkoisen haastava eikä tontillemme vienyt edes tietä aloittaessamme projektia. Emme ole budjetoineet omaa työtämme mihinkään, joten ymmärtänette että ulkopuolisella työvoimalla toteutettuna kustannukset olisivat rutkasti paljon suuremmat eikä meillä silloin olisi varaa rakentaa nykyisen kokoista taloa kyseiselle tontille. Ihan huvikseen pyysin Harria arvioimaan paljon meidän tontilla olisi voinut maksaa maanrakennustyöt, jos ne olisi kokonaisuudessaan teetetty ulkopuolisella niin arvioksi sain 80 000 euroa. 

Painottaisin myös, että jokainen talo on ainutlaatuinen ja erilainen. Kokonaisbudjettiin kuitenkin vaikuttaa niin moni asia kuten esimerkiksi maaperä, tarviiko louhia tai paaluttaa, talon rakenteet, rakennetaanko kellari, talon varustelu, kuinka hyvin on jaksettu kilpailuttaa yms. listaa voisi jatkaa vielä pitkään. Yleisesti maanrakennuksessa vaikuttaa suuresti maamassojen kuljetukset. Kaupunki-alueella ei yleisesti ole mahdollista läjittää kaivuumaita tontille vaan ne joudutaan ajamaan pois ja taas sitten ajamaan rakentamisessa tarvittavia kiviaineksia tontille. Eli kuljetuskustannuksia syntyy paljon ja ylijäämämassoista voi syntyä isoja kustannuksia.

Tämän vuoksi suosittelenkin enemmän ottamaan selvää mitä mikäkin työvaihe on maksanut eikä verrata kokonaisbudjettia muiden budjetteihin.  Paljon informatiivisempaa on tietää eri työvaiheiden hintoja kuten esimerkiksi lämmitysjärjestelmän kulut, porakaivon kulut, keittiön tai saunan kustannukset. Tulen jakamaan näitä eri työvaiheiden kustannuksia mahdollisimman paljon blogissa ja aina saa kysyä. Kirjoitan myös pian niistä kuluista, joita emme osanneet budjetoida ja niistä joissa budjetti näyttää olleen meillä eniten pielessä. 

Moni ehkä tekee tiukkoja budjettilaskelmia, mutta täytyy ihan rehellisesti myöntää, että me ei olla tehty mitään kovin tiukkaa budjetointia. Ennen aloittamista täytettiin toki exceliä, mutta lisäsimme alustavan budjetin päälle 100 000 euroa, koska tiesimme lukujen olevan hyvin alustavia ja että meiltä varmasti uupuu siitä melko paljon. Osa talon rakentamisen kustannuksista katetaan pankin rakennuslainalla, joten pankkia varten tuli esittää toki alustavia budjettilaskelmia. Meiltä löytyy kyllä budjetoitu excel. Se on lievästi sanottuna elänyt melkoisesti tässä matkan varrella. Nyt näillä vaiheilla rakentamista se alkaa (toivottavasti) olla jo melko lähellä toteutuvia kustannuksia. Osahan siitä on jo maksettuja kustannuksia, osa kilpailutettuja kustannuksia ja osa elää vielä.

Kyseisessä excelissä tällä hetkellä pönöttää summa 382 045 euroa. Tähän viivan alla olevaaan summaan ei sisälly tontti, piha-alueen viimeistely eikä autotalli. Tällä hetkellä jo maksetut isoimmat kulut ovat olleet elementtitoimitus (Lappli-talot) 107 600 euroa, kellariperustuksiin on tähän mennessä mennyt noin 28 000 euroa, erilaisiin suunnittelukuluihin (mm. arkkitehti, pääsuunnittelija, sähkösuunnittelu, lvi-suunnittelu, pihasuunnittelija, sisustussuunnittelija) 10 700 euroa, porakaivon poraukseen 7000 euroa ja rakennusluvan kustannuksiin 7195 euroa (huom. sisältää asianajokuluja)

Ja sitten on niitä pieniä kuluja vuosien aikana, jotka maksetaan pankkikortilla palkkarahoista, jotka ei ikinä pääse mihinkään exceleihin meillä, mutta vuosien aikana niistä pienistä puroista vaan kasvaa isoja järviä. Ehkäpä ihan hyvä, että ei ikinä tulla tarkkaa kokonaissummaa kustannuksistamme edes tietämään. Omakotitalon rakentaminen ei ole halpaa, se on varmasti kaikkien tiedossa. Kyllä tätä projektia varten on molemmat raatanutkin (ja raataa edelleenkin) niska limassa töitä. Valitettavasti kun ei ole sitä lottovoittoa tai vastaavaa ainakaan vielä kohdalle osunut.

4 kommenttia:

  1. Tarvitsetko lainaa? JOS KYLLÄ! Ota yhteyttä Hobelman Finance and Mortgages Limitedin pienten ja suurten lainojen määrään. Tarjoamme lainoja kohtuullisella korolla 2%. Ota meihin yhteyttä sähköpostitse osoitteessa hobelmanfinance@gmail.com ja työskentelet kanssamme hyvästä kokemuksesta. +17816567138 luotto on avoin kaikille kansalaisuudesta riippumatta.

    VastaaPoista
  2. Ei muuta kuin tsemppiä - ja toivotaan että lopputulos eli talo on hyvä, ja että budjetti pitää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Budjetti ei taida koskaan pitää, mutta pääasia että lopputulos on hyvä. Kiitos tsempeistä! :)

      Poista
  3. Hyvä teksti, hyödyllinen varmasti monelle joka ensimmäistäkin kertaa alkaa rakentamaan. Tutulle tämän voisin näyttää. Heillä nyt kuljetuspalvelu ja muut etsinnässä, alkaa heilläkin pian urakka. Budjetista paljon ollut puhetta.
    https://www.jt-pajunen.fi/palvelut/kuljetuspalvelu

    VastaaPoista