tiistai 12. joulukuuta 2017

Mistä me olemme oikein lähteneet liikkeelle?



Kysytyimmät kysymykset tässä taloprojektissa varmasti on, että koska pääsemme muuttamaan ja  mistä kaikki meillä talon suunnittelussa on lähtenyt liikkeelle. En edelleenkään pysty vastaamaan ensimmäiseen kysymykseen koska pääsemme muuttamaan, mutta kysymykseen mistä lähdimme liikkeelle talon suunnittelussa onneksi edes pystyn vastaamaan. 

Meissä kummassakaan ei ole arkkitehdin vikaa, mutta hyvin selkeä kuva oli minkälaisen kodin haluamme. Emme myöskään halunneet käyttää monia tuhansia euroja arkkitehtiin, joten lähdin etsimään mahdollisimman lähellä olevaa pohjaa ns. valmiista valikoimasta. Ulkoasultaan löysin Design Talon valikoimista (195 Moderni Käpylä) silmiä miellyttävän talon, mutta pohja ei taas oikein osunut. Lappli-talon valikoimasta (Lappli C 181) löysimme sekä pohjaltaan että ulkonäoltään sen näköisen talon, joista lähdimme muokkaamaan oman näköistä taloamme.

Tontin ostettuamme vierailimme tontilla usein ja tutkimme mm. auringon valon käyttäytymistä sekä tontin pinnan muotoja, josta meille syntyi hyvä käsitys siitä mihin kohti tonttia talon haluamme sijoittaa. Pienillä tonteilla talon paikkaan ei toki ole edes mahdollista vaikuttaa.

Myöskin meidän ajatukset talon paikasta onnistui kunta romuttamaan ja alkuperäisen suunnitelmasta poiketen jouduimme kunnan päätöksellä rakentamaan toivottua alemmas sekä muokkaaman talon mallia 2-kerroksisesta 1, 5 kerroksiseksi.

Sisätilojen suunnittelu lähti meillä liikkeelle kirjaamalla tilat mitä haluamme kotiin ja mitä toiveita meillä oli kodille. Meidän toiveista kirjoittelin helmikuussa täällä. Kaavamääräykset tai taloon käytettävä budjetti voi asettaa tiukat reunaehdot talon suunnittelulle. Meillä onneksi kaavamääräys antoi vapaat kädet 400 m2 asti, mutta toki budjetti ei valitettavasti ihan kaikkeen taipunut. Tällä tavoin meille hahmottui meidän tuleva koti. Me suunnittelimme kodin omia tarpeitamme varten eli tarkoitus olisi pidempään siinä viihtyä. Ulkonäkö ja pohja on tietenkin tärkeä, mutta sisustus tekee talosta kodin.

Suosittelisin käymään mahdollisimman useissa talonäytöissä, joita moni talotoimittaja järjestää.  Nähdä myös livenä erilaisia ratkaisuja eikä vain paperilla. Miettiä jokaisen talon kohdalla mikä niissä on huonoa ja mikä hyvää, mitä et missään nimessä haluaisi ja mikä on ehdottoman hyvä ratkaisu. Ehdottomasti suunnittelussa on käytettävä myös ammattilaisen silmää, sillä talon suunnittelu on liian iso investointi pilattavaksi amatöörimaisella suunnittelulla.

Näin jälkikäteen viisaampana, kun tuossa hetkessä olin, suosittelen kyllä käyttämään mahdollisimman paljon aikaa ja rahaa itse suunnitteluvaiheeseen. Siihen käytetty aika vähentää myös epämieluisia yllätyksiä sekä yllätyksiä budjetissa. Sisustusuunnittelija kannattaa myös ottaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa projektiin mukaan. Olen tyytyväinen tulevaan kotiin, mutta kyllä on tullut useampi tilanne vastaan, jossa olisi kannattanut "paperilla" suunnitella paremmin. Nooh, seuraavaa kotia rakentaessa olemme sitten viisaampia :) 



Talotoimittajien suosituksia kysytään lähes päivittäin erilaisissa facebookien ryhmissä. Kaikista talotoimittajista varmastikin löytyy sekä negatiivista että positiivista sanottavaa. Tarkkana saa olla kaikkien kanssa. Moni turvautuu etsimään vastauksia internetin keskustelupalstoilta josta löytyykin melkoisesti mielipiteitä, joita täytyy osata suodattaa. Varsinkin suomalaisilla on tapana muistaa kertoa vain ne negatiiviset kokemukset sekä värittää tarinaa. Aidoimman palautteen saa tuttavilta, jotka ovat rakentaneet, mutta aina ei lähipiirissä ole tarpeeksi rakentajia tarjolla.

Hyväkin talotoimittaja voi flopata huonolla asennusporukalla, ne kun suurimmaksi osaksi ovat alihankintana, joten sieltä voi vastaan tulla vaikka ja mitä. Olisin siis hyvin tarkkana asennusporukan valinnassa enkä itse uskaltaisi antaa siihen talotoimittajille vapaita käsiä. Tämän vuoksi emme ottaneet talotoimittajaltamme asennusporukkaa vaan valitsimme asennusporukan itse. Myös kyseisen asennusporukan referenssejä kannattaa kysyä ja olla vaikkapa ihan suoraan yhteydessä edellisiin rakennuttajiin.

Talon muokattavuuteen kiinnittäisin huomiota. Pystytkö aidosti muokkaamaan talomallia vai muokkaamaan vain pieniä yksityiskohtia? Vertailu eri talotoimittajien kesken kuitenkin paljasti sen, että osa talotoimittajista mainosti kyllä sivuillaan muokattavuutta, mutta todellisuudessa näihin muutoksiin  suhtauduttiin nihkeästi tai niitä ei pystytty toteuttamaan eri asioihin vedoten. Lappli-talojen kanssa tämä puoli ainakin toimi hienosti ja pystyimme muokkaamaan yhdessä talomyyjämme arkkitehdin kanssa pohjaa vaikka ja kuinka paljon.

Asiakaspalvelun tulee toimia alusta asti, mikä toivottavasti on itsestäänselvyys. Omakotitalon rakentaminen on ensinnäkin valtavan iso päätös sekä pitkä prosessi ja on tärkeää että palvelu toimii alusta alkaen. Asiakaspalveluun on helppo kiinnittää huomiota jo ensimmäisestä kohtaamisesta alkaen. 

Nyt saan varmaan jonkun talotoimittajan niskaani, mutta sanonpa kuitenkin. Tässä on tullut blogin kautta sekä puskaradion kautta melko ikäviä tapauksia esiin. Mun mielestä huolestuttavaa on, että osa talotoimittajien myyjistä tuntuu lupaavan kuuta taivaalta ja ei ymmärrä että isot pettymykset ja budjetin totaaliset repeämiset voi aiheuttaa rakentajille henkisesti isojakin vaurioita. Olen kuullut vähäteltävän esimerkiksi maanrakennuskuluja, jotta talopaketin hinta sopisi paremmin budjettiin.

Talotoimittajia on valtavasti ja kilpailu on kovaa. Valitettavan usein kuulee hinnan olevan tärkein valintaperuste. Pitäisin kuitenkin mielessä, että talon rakenteet ovat koko rakennusprojektin tärkein investointi. Kalusteita ja pintamateriaaleja voi vaihtaa mutta talon rakenteita ei. Tiedän, talopakettien hintojen ja sisältöjen vertailu on vaikeaa. Kuluttajaviranomainen on lähivuosina joutunut ottamaan kantaa talopakettien vertailuvuuteen, mutta tekemistä vielä on talotoimittajien tarjouksien selkeyttämiseksi. Yksi henkilökohtainen ohjeeni on, että muistakaa varmistaa tarpeeksi usein mitä paketti EI SISÄLLÄ ja kirjata myös ne ylös väärinkäsitysten välttämiseksi.

Laatuun kannattaa panostaa, mutta kun kyseessä on näinkin monitahoinen asia kuin talopaketti niin miten se laatu voidaan määritellä? Ei ole helppoa talotoimittajanvalinta ja voi vain todeta, että onneksi meillä valinta on jo tehty aikapäivää sitten ja ilmeisesti valinta on onnistunut kohtalaisen hyvin, kun mitään suurempia ongelmia ei ole (ainakaan vielä) tullut vastaan.


Tässä vanhoja kirjoituksia, joissa sivutaan samaa aihetta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti